Kalamies ryhtyi humalassa "sähkömieheksi" ja aiheutti Suur-Savon Sähkön voimalaitoksessa satojen tuhansien eurojen vahingon

Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen ja yli puolen miljoonan korvauksiin.

Tuija Pauhu

Suur-Savon Sähkö kärsi mittavat vahingot.
Suur-Savon Sähkö kärsi mittavat vahingot.

Keskisuomalainen kalamies joutuu maksamaan yli puolen miljoonan korvaukset törkeästä vahingonteosta, jonka hän aiheutti Suur-Savon Sähkön Vaajakosken voimalaitokselle.

Teko tapahtui toukokuussa 2016, kun voimalaitokseen murtautunut mies onnistui sormeilemaan kytkimiä niin, että kolmesta generaattorista yksi vaurioitui pahoin ja oli pois tuotannosta pitkään.

Humalainen kalamies oli kaatanut veneensä virrassa ja murtautunut lämmittelemään voimalaitoksen sisälle.

Sähköyhtiöllä on voimalaitoksessa murtohälyttimet. Hälytyksen päivystäjällä oli kuitenkin ohje, että murtojälkiä havaitessa sisälle ei saa mennä yksin. Poliisin tulo paikalle kesti sen verran, että mies ehti näppäimistöjä painelemalla aiheuttamaan oikosulun ja laitteiston vauriot.

Keski-Suomen käräjäoikeus antoi teosta tuomion perjantaina. Mies sai vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion.

Vahingot Suur-Savon Sähkölle korvanneelle sveitsiläiselle vakuutusyhtiölle mies joutuu maksamaan 509 981 euroa. Miehen teon syyllisyyden astetta arvioidessa oikeus päätyi sovittelemaan vakuutusyhtiön alkuperäistä yli 760 000 euron korvausvaatimusta kahteen kolmasosaan.

Suur-Savon Sähkölle mies joutuu korvaamaan vakuutuksen omavastuuosuuden 63 324 euroa.

Mies oli oikeudessa vaatinut syytteen hylkäämistä, koska ei pitänyt menettelyään tahallisena. Kertomansa mukaan hän ei ollut ymmärtänyt, että kytkimien painelu summamutikassa voi aiheuttaa vahinkoa.

Oikeus katsoi, ettei kytkimiä voi pitää kuitenkaan sellaisina laitteina, joilla hädässä kutsuttaisiin apua. Oikeuden mukaan syytetyn olisi pitänyt ymmärtää, että toimista voi aiheutua vahinkoa.

Puolustuksen mukaan tuomiossa olisi pitänyt ottaa huomioon olosuhteet eli se, että mies oli menettää henkensä.

Mies oli kuitenkin mennyt piiloon, kun voimalaitoksen pihalle oli ilmestynyt ajoneuvo. Poliisitutkinnassa mies oli, vastoin oikeudessa kertomaansa, puhunut myös ”pikku jäynän tekemisestä”.

Uusimmat uutiset