Maakuntahallitus pettyi maan hallitukseen – Mäkinen: "Valmistelu on tehty umpiossa eikä niitä tahoja, joita asia koskee, ole kuultu"

Tuija Pauhu

Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen ihmettelee, miksi valmistelussa ei ole kuultu niitä tahoja, joita maakuntarajojen muuttaminen koskee.
Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen ihmettelee, miksi valmistelussa ei ole kuultu niitä tahoja, joita maakuntarajojen muuttaminen koskee.

Etelä-Savon maakuntahallitus pettyi hallituksen linjauksiin uusista aluejaoista. Lausuntokierros asiasta käynnistyy vasta maanantaina, mutta tiistaina koolla ollut maakuntahallitus päätti ottaa asiaan kantaan heti tuoreeltaan.

Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen muistuttaa, että maakuntahallitus on jo aikaisemmin ottanut kantaa sen puolesta, että sotemaakunnan valmistelu pitäisi tehdä hallitusohjelman mukaisesti nykyisen maakuntajaon pohjalta.

– Perjantaina kerrottu päätös ei vastannut sitä, Mäkinen sanoo.

Maakuntahallituksen kannanotossa todetaan tämä. Ilman äänestystä tästä ei selvitty, mutta äänin 11–2 kannanotto hyväksyttiin. Puheenjohtaja, savonlinnalainen Jarkko Wuorinen (kesk.) äänesti tyhjää. Vastaan äänestivät savonlinnalaiset Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) ja Lea Sairanen (kok.).

Hallituksen soteministerivaliokunta kertoi perjantaina, että sote- ja maakuntauudistus etenee lausunnoille ilman, että aluerajoja on Savon osalta lyöty lukkoon. Lakiluonnokseen on kirjattu, että neljä itäisen Etelä-Savon kuntaa liitetään Pohjois-Savoon. Tasa-arvoisena vaihtoehtona kuitenkin esitetään vaihtoehto, jossa Savonlinna, Enonkoski, Rantasalmi ja Sulkava jatkaisivat osana Etelä-Savoa.

Mäkinen ihmettelee sitä, kuinka asian valmistelu on edennyt. Koko talvi on keskustelu sotealueita, mutta perjantaina varmistui, että uudistus koskeekin myös koko muuta aluehallintoa.

– Tämä valmistelu on tehty umpiossa eikä niitä tahoja, joita asia koskee, ole kuultu kuten hyvään valmisteluun kuuluu.

Itä-Savon kuntien siirtyminen merkitsisi myös esimerkiksi maakuntarajojen, vaalipiirirajojen ja ely-keskuksen toiminta-alueen muutoksia.

Mäkinen korostaa, että rajan muutokset aiheuttaisivat suuria muutoksia maakuntaliittojen ja muiden tahojen talouteen ja muihin toimintamahdollisuuksiin.

– Nämä vaikutukset pitää selvittää hyvin tarkkaan ennen kuin päätöksiä tehdään, Mäkinen sanoo.

Maakuntaliiton virallinen vastaus lausuntopyyntöön valmistellaan kesän aikana.

Lausuntokierros alkaa maanantaina

Hallituksen soteministerivaliokunta kertoi perjantaina, hallituksen linjauksista sote- ja maakuntauudistukseen.

Etelä-Savon kannalta asiassa erityisen kiinnostavaa on se, muuttuvatko maakunnan rajat.

Lakiluonnos lähtee lausuntokierrokselle 15. kesäkuuta. Lausunnot pitää jättää 25. syyskuuta mennessä.

Lakiesityksen on tarkoitus tulla eduskunnan käsittelyyn joulukuussa ja uudet maakunnat aloittaisivat vuoden 2023 alussa.

Lausuntokierroksella pyydetään Savon maakuntien osalta lausumaan kahdesta vaihtoehdosta.

Toisessa Itä-Savon sairaanhoitopiirin kunnat sijoittuisivat osaksi Pohjois-Savon maakuntaa, toisessa nykyisen maakuntajaon mukaisesti Etelä-Savon maakuntaan.

Neljä Savonlinnan seudun kuntaa on jo pitkään vaatinut päästä mukaan Pohjois-Savon soteen. Muualla maakunnassa pidettäisiin kiinni nykyisistä maakuntarajoista.