Kansainväliset Suurmarkkinat pidetään juhannuksena Mikkelin satamassa

Teemana on tänä vuonna makujen maailma, mutta tarjolla on myös käsitöitä ja kukkia.

Elina Keskitalo

Kansainväliset Suurmarkkinat pidetään Mikkelissä tulevanakin kesänä. Arkistokuva
Kansainväliset Suurmarkkinat pidetään Mikkelissä tulevanakin kesänä. Arkistokuva

Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus järjestää tänäkin kesänä Suomessa Kansainvälisten Suurmarkkinoiden kiertueen. Kiertue käsittää 16 paikkakuntaa.

Markkinoilla myydään eri maiden ja maakuntien erikoistuotteita, ja niitä myyvät valmistajat ja kasvattajat itse.

Viime vuonna kiertueella oli mukana 120 yrittäjää yli 30 eri maasta ja kiertueen kokonaiskävijämäärä oli 1,4 miljoonaa.

Kansainvälisten Suurmarkkinoiden teema on tänä kesänä makujen maailma.

Mukana on uusia kansainvälisiä ruokaosastoja ja syötävää monenlaiseen makuun.

Toki tarjolla on myös käsitöitä ja reilun kaupan tuotteita, sekä jättikokoinen hollantilainen kukkakauppa.

Kutsut eri EU-maiden torijärjestöille lähtivät jo elokuussa 2017 ja järjestäjille on tullut yhteydenottoja markkinoille pääsemiseksi muutenkin.

2018 kiertuepaikkakunnat ja aikataulu:

Tampere to-su 24.-27.5.
Vantaa to-su 31.5.-3.6.
Lahti to-su 7.-10.6.
Forssa to-su 14.-17.6.
Mikkeli to-su 21.-24.6. Satama ympäristöineen
Lappeenranta to-su 28.6.-1.7.
Jyväskylä to-su 5.-8.7.
Turku ke-su 18.-22.7.
Rauma ke-la 25.7.-28.7.
Hyvinkää to-su 2.-5.8.
Joensuu to-su 9.-12.8.
Kuopio to-su 16.-19.8.
Oulu to-su 23.-26.8.
Tornio to-su 30.8.-2.9.
Rovaniemi to-su 6.-9.9.
Helsinki 14.-23.9.

Lisätietoa tästä.