Lautakunta haluaa säilyttää Ristiinan lukion — Vanhalan koulu sen sijaan halutaan lakkauttaa syksyllä 2020

Kasvatus- ja opetuslautakunta äänesti Ristiinan lukiosta. Lautakunnan jäsenten äänet jakautuivat 8—2 säilyttämisen puolesta.

Jaakko Avikainen

Kuvassa Ristiinan lukion opiskelijoita tammikuussa 2019.
Kuvassa Ristiinan lukion opiskelijoita tammikuussa 2019.

Mikkelin kasvatus- ja opetuslautakunta haluaa säilyttää Ristiinan lukion.

Lautakunta äänesti Ristiinan lukion kohtalosta. Ristiinan lukion jatkamista puolsi kahdeksan lautakunnan jäsentä, ja lakkauttamista pohjaesityksen mukaisesti äänesti kaksi jäsentä.

Kokouksesta oli poissa yksi lautakunnan jäsen.

Sivistysjohtaja Virpi Siekkisen pohjaesityksessä lukio oltaisiin lakkautettu 1. elokuuta 2020 alkaen.

Muuten päätökset menivät lautakunnan pohjaesityksen mukaan, eli lautakunta esittää, että Vanhalan koulu lakkautetaan syksystä 2020 lähtien.

Kaupunkirakenneselvitys esitti Vanhalan koululle jatkoa vuoteen 2023 saakka yhdessä Rämälän ja Olkkolan koulujen kanssa, mutta kaupungin tiukan taloustilanteen vuoksi lautakunta esittää lakkauttamista jo ensi syksynä.

Suomenniemen päiväkoti ja luokat 1—4 halutaan yhdistää samaan rakennukseen elokuussa 2020.

Myös Mikkelin etä- ja aikuislukion yhdistäminen Mikkelin kaupungin liikelaitos Otaviaan etenee talousarvioesityksen mukaisesti.

Juttua korjattu 18.10. klo 8.18: Korjattu Otavan opiston nettilukio liikelaitos Otaviaksi.