Metsä tuotti miljoonia Etelä-Savossa viime vuonna

Tukkia kysyttiin, kuitupuusta oli ylitarjontaa.

Tuija Pauhu

Metsästä saadaan Etelä-Savossa merkittäviä tuloja.
Metsästä saadaan Etelä-Savossa merkittäviä tuloja.

Mhy Etelä-Savon liikevaihto oli viime vuonna 14,5 miljoonaa euroa ja tulos 58 000 euroa ylijäämäinen.

Alueen yksityismetsistä myytiin puuta 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Tästä kertyi puukauppatuloja lähes 100 miljoonaa ja hankintakauppatuloja noin 16 miljoonaa euroa.

Pystykaupassa kysyntä oli kovin kesäkorjuukelpoisissa tukkileimikoissa ja heikoin talvikorjuuharvennuksissa.

Kysytyin laji oli kuusitukki. Kuitupuusta oli alkuvuodesta ylitarjontaa, mäntykuitu alkoi loppuvuodesta kelvata.

Toukokuussa 2016 alkanut Kemera-hankkeiden hakusulku jarruttaa taimikoiden hoitamista, vaikka laitosten puunsaannin turvaamiseksi toimintaa pitäisi kasvattaa.

Marraskuussa perustettiin Etelä-Savon yhteismetsä organisoimaan puukauppaa ja hoitotöitä. Yhteismetsä on avoin kaikille metsänomistajille.

Mhy tarjosi työtä lähes 200 henkilötyövuoden verran. Henkilökohtaista neuvontaa sai 4 157 metsänomistajaa, tilaisuuksia pidettiin 70 ja niihin osallistui 3 400 metsänomistajaa. Jäseniä oli vuoden lopussa 10 018 ja näillä metsähehtaareja 375 000.

Mhy Etelä-Savo toimii Enonkosken, Hirvensalmen, Joutsan (pl. Leivonmäki), Juvan Sulkavan, Pertunmaan, Puumalan ja Rantasalmen kuntien alueilla sekä Mikkelin (pl. Ristiina ja Suomenniemi) ja Savonlinnan kaupunkien alueilla. Toimialueen metsäpinta-ala on 500 000 hehtaaria ja metsänomistajia 15 000.

Mhy Etelä-Savon valtuusto piti kevätkokouksen Savonlinnassa torstaina.

Simo Härkönen

Simo Härkönen