Mökkiläiset tulivat viikonloppuna Etelä-Savoon ja nyt heiltä tulee yhteydenottoja Essotelle – "Pysykää omalla kotiseudulla", pyytää terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä

Mökkiläisten saapumisen takia Essote alkaa nyt erotella hengitystieinfektiopotilaita myös kaikilla pienillä paikkakunnilla.

Taru Hokkanen

Mikkelin keskussairaala.
Mikkelin keskussairaala.

Essoten tietojen mukaan Etelä-Savoon on viikonloppuna tullut "valtavasti" mökkiläisiä. Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo, että heiltä on alkanut tulla myös yhteydenottoja terveyspalveluihin.

Jo perjantaina Länsi-Savo kertoi, että Pertunmaalla Kuortissa oli liikennettä normaalisti. Suunta oli Viitostietä pohjoiseen.

Seppälä vetoaa nyt kaikkiin suomalaisiin, että jokainen pysyisi omalla kotiseudullaan ja maan eri alueiden välillä liikuttaisiin mahdollisimman vähän.

– Paikkakunnalta toiselle siirtyminen levittää tauteja tehokkaasti. Olen myös huolissani siitä, että ohjeita ei noudateta. Riskiryhmiin kuuluvien tulee vähentää kodin ulkopuolinen liikkuminen minimiin ja ulkomailta tulleiden pitää pysyä kotona karanteeninomaisissa olosuhteissa, Seppälä tähdentää Essoten tiedotteessa.

Mökkiläisten terveydestä ei tiedetä

Mökkiläisten saapumisen takia Essote alkaa nyt erotella hengitystieinfektiopotilaita myös kaikilla pienillä paikkakunnilla.

Maanantaista lähtien Juvalla, Kangasniemellä ja Mäntyharjussa potilaat jaotellaan infektiopotilaisiin ja muihin potilaisiin.

Maanantaista lähtien taas Pertunmaan, Ristiinan ja Hirvensalmen hyvinvointiasemat ottavat vastaan ainoastaan sellaisia potilaita, joilla ei ole hengitystieinfektioita. Muut ohjataan niihin hyvinvointikeskuksiin, joissa jako kahteen linjaan on toteutettu.

Haukivuorella ja Puumalassa hengitystieinfektioihin sairastuneille on omat ajat: kello 13.30 saakka otetaan vastaan muita kuin hengitystieinfektioiden potilaita ja kello 14–15 hengitystieinfektioiden potilaat yhdessä huoneessa.

– Jouduimme toteuttamaan jaon pikavauhdilla pienemmissä hyvinvointikeskuksissa alueelle tulleen suuren vapaa-ajan asukkaiden määrän takia. Heidän tartunnoistaanhan emme tiedä mitään ja henkilöstömme pitää myös pystyä suojautumaan, kertoo Seppälä.

Tulosten saapumisessa pitkä viive

Essoten alueella koronatartuntojen määrä on pysynyt entisellään, mutta testitulosten saapumisessa on pitkä viive. Tällä hetkellä viive on noin viisi vuorokautta.

– Teemme kovasti töitä sen eteen, että saisimme uusia kanavia testeille esimerkiksi Islabin kautta Kuopiosta. Soitamme jokaisen tuloksen välittömästi – sekä positiivisen että negatiivisen – kaikille, joista näytteet on otettu. Pyydän pidättäytymään soitoista meille päin, Seppälä kehottaa.