Antiguan ja Barbudan lipun alla purjehtiva rahtilaiva ajoi karille Puumalassa — "Riskit suurempaan onnettomuuteen olivat olemassa"

Laiva saatiin irti karilta keskiviikkona iltapäivällä.

Lukijan kuva

Markku Ström kuvasi Lianne-rahtialuksen pian karilleajon jälkeen.
Markku Ström kuvasi Lianne-rahtialuksen pian karilleajon jälkeen.

Puumalassa tapahtui myöhään tiistai-iltana vesiliikenneonnettomuus, kun 80 metrinen Lianne-rahtilaiva ajoi karille.

Karilleajo tapahtui noin klo 23 aikoihin Osmonaskeleenselällä, Hevossaaren luona.

Rahtilaiva oli matkalla pohjoiseen Savonlinnan suuntaan, kunnes se alkoi pyörähtää selällä suurta kaarrosta vastapäivään.

Sen jälkeen laiva ajautui Puumalan puoleiselle rannalle matalaan ja juuttui keulasta kiinni kivikkoon.

Palokunta ja poliisipartio saapuivat paikalle selvittämään tilannetta.

– Sukelsimme veteen tutkimaan aluksen pohjan vuotojen varalta. Laivanväki tutki alusta itse sisältä käsin, päivystävä palomestari Ville Tuovinen kertoo.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen yksiköt totesivat, ettei aluksella ollut uppoamisvaaraa. Pelastustoimet lopetettiin noin kello 3 aikaan yöllä.

Tuovinen kertoi keskiviikkoaamuna, että rahtilaiva on edelleen kivellä siinä kohtaa, missä se ajoi karille.

Alus saatiin irti karilta keskiviikkona iltapäivällä noin kello 14.30 aikaan, vahvistaa Saimaa VTS:n päällikkö Maiju Kaski.

— Alus pääsi jatkamaan matkaansa turvallisesti. Ennen lähtöä selvitettiin, että alukseen ei ole tullut vaurioita, Kaski kertoo.

Karille ajanut alus purjehtii Antiguan ja Barbudan lipun alla.

Evakuointia ei tarvittu

Onnettomuudesta ei aiheutunut hengenvaaraa, ja henkilövahingoilta vältyttiin. Rahtilaivalla oli kyydissä kahdeksan henkilöä.

Tuovinen sanoo, että tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

– Vähäisimmällä selvittiin, mitä tuollaisessa tilanteessa voi sattua. Riskit suurempaan onnettomuuteen olivat olemassa. Myös ympäristövahingon vaara on olemassa, jos tuon kokoluokan alus uppoaa. Mutta nyt ei onneksi sellaista vaaraa  ollut.

Muokattu uutista kello 16.06. Lisätty tieto, että alus jatkaa matkaansa.

Uusimmat uutiset