Autotalli tuhoutui tulipalossa kokonaan varhain sunnuntaiaamuna Mikkelissä – Myös kaksi autoa ja traktori tuhoutuivat palossa

Etelä-Savon pelastuslaitosta työllisti yön aikana myös kuivurissa syttynyt palo UPM:n Pelloksen tehtaalla sekä uuniin kärähtänyt ruoka Mikkelin keskustassa.

Etelä-Savon pelastuslaitos

Yhdistetyn autotalli- ja varastorakennuksen lisäksi tallissa olleet autot tuhoutuivat palossa.
Yhdistetyn autotalli- ja varastorakennuksen lisäksi tallissa olleet autot tuhoutuivat palossa.

Kolmen ajoneuvon autotalli- ja varastorakennus tuhoutui tulipalossa täysin varhain sunnuntaiaamuna Mikkelissä Vanhatiellä, Etelä-Savon pelastuslaitos tiedottaa.

Palossa tuhoutui myös tallissa olleet kaksi henkilöautoa sekä traktori.

Pelastuslaitos sai estettyä palon leviämisen viereisiin rakennuksiin ja henkilövahingoilta vältyttiin. Palon syttymissyy ei ole toistaiseksi selvillä.

– Palotutkijat käyvät tämän päivän aikana tai huomenna tutkimassa. Se on niin pahasti palanut, että hirmu vaikea sanoa syttymissyytä, päivystävä palomestari Joni Himberg toteaa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta lauantaina kello 5.15. Hälytyksen tekivät naapurit, jotka hätäkeskukseen soittamisen lisäksi herättivät talon asukkaat.

Etelä-Savon pelastuslaitoksella oli vielä aamulla puoli seitsemältä jälkisammutustyöt käynnissä.

Puoleen kahdeksaan mennessä varsinainen tulipalo oli sammutettu, mutta pelastuslaitos jäähdytti edelleen paikkoja. Päivystävän palomestarin mukaan kohteesta nousee vesihöyryä pitkälle päivään asti.

Vaneritehtaan kuivurissa kärysi

Etelä-Savon pelastuslaitoksella oli tulipaloihin liittyviä tehtäviä aikaisemminkin sunnuntain vastaisen yön aikana.

Pelastuslaitos sai puolen kolmen jälkeen hälytyksen Karsikkoniementielle, jossa UPM:n Pelloksen vaneritehtaalla oli tulipalon alku kuivurissa.

Automaattinen sammutusjärjestelmä oli sammuttanut syttyneen palon. Etelä-Savon pelastuslaitos ja tehdaspalokunta varmistivat tilanteen. Palo ei päässyt leviämään kuivurista muualle. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Yöllä ennen kahta pelastuslaitos sai tulipaloon liittyvän tehtävän Mikkeliin Runeberginaukiolle, jossa rappukäytävässä oli havaittu savua.

Pelastuslaitos paikansi savunlähteen yhteen asuntoon, jossa ruoka oli kärynnyt uuniin. Pelastuslaitos tuuletti huoneiston ja rappukäytävän savutuulettimilla.

Juttua muokattu 20.9. klo 9.12, päivitetty autotallipalon tietoja sekä vaihdettu kuva.