Essoten alueella keskiviikkoaamuun mennessä 21 koronatapausta – Mikkelin lukiolta kaksi abiryhmää karanteeniin, karanteeniin joutuneiden kirjoitukset vaarassa

Mikkelin lukiossa on kaksi uutta sairastunutta. Lukiolla on nyt kolme opetusryhmää karanteenissa.

Taru Hokkanen

Mikkelin lukiossa on nyt kolme opiskelijaryhmää karanteenissa ja muut opiskelijat etäopetuksessa.
Mikkelin lukiossa on nyt kolme opiskelijaryhmää karanteenissa ja muut opiskelijat etäopetuksessa.

Essoten alueella on todettu tällä viikolla kaikkiaan 21 uutta koronatapausta. Kaikki tartunnat liittyvät samaan Jukureiden A-joukkueesta lähteneeseen tartuntaketjuun.

Uusin tapauksista selvisi keskiviikkoyön aikana.

– Kohta valmistuu lisää testituloksia, joten määrä saattaa pompsahtaa taas, Essoten terveyspalveluiden johtaja Santeri Seppälä huomautti keskiviikkoaamuna.

Altistuneita on huomattavan paljon, ja määrä tulee todennäköisesti vielä kasvamaan. Seppälä suosittaa kansalaisia välttämään henkilökontakteja, erityisesti Mikkelin alueella.

– Tällä hetkellä on ihan mahdotonta saada kiinni kaikkia altistuneita, sillä sairastuneet ovat liikkuneet kaupungilla. Kaikki eivät edes muista kaikkia paikkoja, joissa he ovat olleet, Seppälä huomauttaa.

Altistuneita on testattu pikatesteillä, joilla tuloksen saa muutamassa tunnissa.

– Meillä on 100 kappaleen pikatestikapasiteetti, jota olemme halunneet turvata selkeästi oireisille ja altistuneille. Jos selkeitä oireita tai altistumista ei ole tiedossa, niin näyte lähetetään muualle testattavaksi, Seppälä kertoo.

Tällöin testin tuloksen saaminen hidastuu hieman, mutta Seppälän mukaan tuloksen pitäisi silti tulla vuorokaudessa tai parissa.

Kaksi abiryhmää karanteeniin

Jo alkuviikosta kävi ilmi, että yksi tartunnan saaneista oli ollut Mikkelin lukiossa oppitunnilla, ja yksi opiskelijaryhmä asetettiin tuolloin karanteeniin.

Tiistai-iltana tuli ilmi, että myös kaksi muuta alkuviikolla tartunnan saaneista on Mikkelin lukion opiskelijoita. Sairastuneet ovat abiturientteja, jotka ovat olleet kumpikin yhdellä oppitunnilla, toinen perjantaina ja toinen maanantaina.

Opiskelijoiden opetusryhmät opettajineen on asetettu karanteeniin. Yhteensä opetusryhmiä on karanteenissa nyt kolme.

Kaikki tapaukset liittyvät samaan Jukureiden A-joukkueesta lähteneeseen tartuntaketjuun.

– Eli kaksi uutta opetusryhmää on asetettu karanteeniin, yhteensä 40 lukiolaista ja kaksi opettajaa. Erittäin valitettavaa on, että molemmat ryhmät ovat abiryhmiä, toteaa Mikkelin lukion rehtori Jari Tuomenpuro.

Ylioppilaskirjoitukset alkavat maanantaina ja Tuomenpuron mukaan lähes kaikki altistuneista ovat ilmoittautuneet vähintään yhteen syksyn kokeeseen.

– Selvitämme nyt suurella intensiteetillä, voisivatko altistuneet osallistua jotenkin kirjoituksiin. YTL:n lähtökohtainen ohje, on että he eivät voisi osallistua.

Tilanne on vaikea, mutta asiaa selvitetään YTL:n ja Essoten kanssa.

– Jokainen ymmärtää, että tämä on ikävä tilanne. Opiskelijat eivät itse ole myötävaikuttaneet tilanteeseensa. Teemme kaikkemme, jotta he voisivat kirjoituksiin osallistua, Tuomenpuro sanoo.

Juttua muokattu 9.9. kello 10.08, täydennetty otsikkoon, että kirjoitusten vaarantuminen koskee karanteeniin joutuneita.