Etelä-Savon teistä jo 86:lla kilometrillä on kelirikko – Lauha talvi on runnonut maanteitä

Ely-keskus muistuttaa, että kelirikkoisilla teillä tulisi aina välttää raskasta liikennettä.

Vesa Vuorela

Tällainen kelirikko oli esimerkiksi keväällä 2018 Väisälänsaaressa.
Tällainen kelirikko oli esimerkiksi keväällä 2018 Väisälänsaaressa.

Kelirikkokausi on alkamassa ja myös Etelä-Savon teille on jo asetettu yhteensä 86:lle tiekilometrille 12 tonnin painorajoitus. Lähiaikoina kelirikosta varoittavia liikennemerkkejä asennetaan Etelä-Savoon lisää, ely-keskukselta kerrotaan.

Tänä vuonna vaivanneet lauha talvi ja lämpötilan sahailu nollan asteen kahta puolta ovat runnelleet maantieverkon päällysteitä. Vaurioituminen näkyy päällysteiden reikiintymisenä myös vilkasliikenteisellä päätiestöllä. Pienemmät soratiet taas ovat paikoin jo liejuuntuneet.

Ely-keskus muistuttaa, että kelirikkoisilla teillä tulisi aina välttää raskasta liikennettä. Jos jokin kuljetus on välttämätön, tulisi se tehdä yöpakkasten aikana tienpinnan ollessa jäässä ja ennen kuin kantavuuden heikkenemistä alkaa tapahtua.

─ Ely-keskus toivoo, että kelirikolle alttiilla maanteillä tiedossa olevia raskaita kuljetuksia ajoitettaisiin ennen varsinaisen kelirikon alkamista ja hyödynnettäisiin yöpakkasia. Usein tämä tarkoittaa aikaista aamua, jolloin teiden kantavuus on suurimmillaan, toteaa kunnossapitoyksikön päällikkö Vesa Partanen.