Mikkelin alueen laavut ja kodat on nyt kerätty yhteen koosteeseen — Katso kattava listaus retkeilykohteista

Listauksen ovat tehneet Yhdessä luontoon -hanke ja Mikkelin Toimintakeskus ry:n Laavunkiertäjät -ryhmä.

Anniina Siponen

Laavujen ja kotien selvittäminen ei ollut yksinkertaista. Kuvassa Lasimäen laavu Mikkelin Parkkilassa.
Laavujen ja kotien selvittäminen ei ollut yksinkertaista. Kuvassa Lasimäen laavu Mikkelin Parkkilassa.

Mikkelin alueen laavuista ja kodista on tehty kattava kooste. Yhdessä luontoon -hanke ja Mikkelin Toimintakeskus ry:n Laavunkiertäjät -ryhmä kiersi kuvaamassa ja tarkastamassa laavut marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana.

Talven aikana tiedot on kerätty noin 50 kohteesta keskustan, Otavan, Ristiinan, Suomenniemen, Anttolan ja Haukivuoren alueelta. Laavuista on kerätty oppaaseen kaikki mahdollinen tieto ja yritetty selittää myös selkokielellä, kuinka laavulle löytää ja mihin voi jättää auton. Myös laavujen esteettömyyteen on kiinnitetty huomiota.

Yhdessä luontoon -hankkeen projektityöntekijä Anniina Siponen kertoo tiedotteessa, että yleiseen käyttöön tarkoitettujen laavujen paikantaminen oli varsinaista salapoliisityötä.

— Tiedot laavuista ja kodista on koottu sieltä täältä. Jotkut ovat löytyneet netistä ja osa kuultu yhteistyötahoilta ja tutuilta, Siponen sanoo. 

Mikkelin alueen laavut ja kodat –kooste löytyy täältä. Tulostettuun versioon voi tutustua kaupungin virastotalon asiointipisteessä, pääkirjastossa, Visit Mikkelissä Maaherrankadulla sekä Urpolan luontokeskuksessa.

MIKKELI

Säynätin retkeilyalue 
Säynätin kota 
Porttiojan laavu 
Säynätinsaaren tulipaikka
Kaunisniemen tulipaikka
Salosaaren esteetön laavu
Metsäkoulun rantalaavu
Valkeajärven laavu
Valkeajärven nuotiopaikka 
Mäntyniemen laavu
Kyyhkylän laavu 
Kyyhkylän vuokrakota
Kalevankankaan laavu 
Tikkalan laavu 
Ristikankaan laavu
Lasimäen laavu 
Erä-Ässien kota 
Urpolan laavu 
Kaihun vuokrakota
Mikkelipuiston grillipaikka
Urpolan luonnonsuojelualueen nuotiopaikka
Vatilan kentän laavu
Heinälahden kota 
Lamposaaren keittokatos

OTAVA

Otavan kirkkokivet
Tattakota 
Otavan koulutilan laavu
Könön laavu
Tattalankankaan laavu
Latupirtin pirttikota 
Susiniemen vuokralaavu / Kurkiniemen laavu 
Susiniemen vuokrakota 
Säynätlammen laavu 
Pääskyniemen laavu 
Säynätsaaren laavu

ANTTOLA

Tuohilammen laavu
Mäkilammen laavu 
Neitvuoren laavu 

RISTIINA 

Linnaniemen laavu
Närhilän laavu
Kuomiojoen / Lemmensillan laavu
Kylälahden laavu
Tauko-Taipale / Uittamonsalmen kota

HAUKIVUORI

Rantokankaan nuotiokatos
Häkkilän polun kota
Kerovuoren keittokatos
Haukivuoren sataman keittokatos 

SUOMENNIEMI 

Painalluksen laavu 
Valkamarannan uimarannan laavu
Halisen laavu
Kaakkolammen laavu

Lähde: Mikkelin alueen laavut ja kodat –kooste

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat