Kuusi metriä leveitä siltalohkoja kuljettaneet rekat jumiutuivat Puumalaan — Tie 434 oli keskiviikkoillan poikki liikenteeltä

Rekat jäivät jumiin todennäköisesti jään tai lumen vuoksi.

Lukas Pearsall

Rekka jumiutui tielle Puumalassa. Kuvituskuva.

Juvan ja Puumalan välinen tie 434 oli poikki liikenteeltä keskiviikkona iltapäivästä yöhön asti.

Sulkavan Sairalanmäentien ja Luukkosenkylän välisen tien tukki hieman viiden jälkeen kaksi erikoiskuljetusta tekevää raskasta ajoneuvoa. Muu liikenne ei päässyt kulkemaan niiden ohi.

Liikennevirastosta kerrotaan, että kaksi rekkaa oli kuljettamassa noin 6 metriä leveitä siltalohkoja Vekaransalmen siltatyömaalle. Ajoneuvot jäivät jumiin todennäköisesti jään tai lumen vuoksi. Paikalle kutsuttiin urakoitsija auraamaan ja hiekoittamaan tietä.

Vaikka toinen rekoista saatiin liikkeelle, hiekan loppumisen vuoksi toinen autoista oli jumissa vielä muutamia tunteja sen jälkeen ja tie pidettiin suljettuna liikenteeltä.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello 1.42 aikaan Liikennevirasto tiedotti tilanteen päättyneen.

Uutista päivitetty kello 6.2. 20.24. Lisätty tiedot kahdesta ajoneuvosta ja tilanteesta päivityshetkellä.

Uutista päivitetty 6.2. kello 21.43. Lisätty tiedot rekkojen lastista ja tilanteesta päivityshetkellä.

Uutista päivitetty 7.2. kello 7.47. Päivitetty juttua kauttaaltaan ja lisätty tieto siitä, että tilanne päättyi yöllä.