Kuortin koulu joutui jälleen lakkauttamisvaaraan, koska kunnan rahat ovat loppu — ”Näin isoja säästöjä ei tehdä juustohöylällä”

Pertunmaan sivistys- ja hyvinvointilautakunta selvittää, millaisia vaikutuksia kyläkoulun lakkauttamisella on. Oppilaita on Kuortissa nyt 22 eikä kylän lapsimäärässä näy kasvua.

Tanja Rihu

Kuortin kyläkoulussa on 22 oppilasta.
Kuortin kyläkoulussa on 22 oppilasta.

Pertunmaalla pohditaan jälleen kunnan toisen peruskoulun eli Kuortin kyläkoulun tulevaisuutta. Edellisen kerran koulu oli lakkauttamisvaarassa kolme vuotta sitten.

Syynä on tälläkin kertaa raha. Pertunmaan kunnalle tulee valtionosuutta ensi vuonna noin 360 000 euroa vähemmän kuin kuluvana vuonna, mikä tarkoittaa säästökuuria.
Sivistystoimen on säästettävä yhteensä 129 900 euroa. Perusopetuksen kuluista on leikattava lähes 90 000 euroa.
Sivistystoimenjohtaja Sari Mäkeläinen kertoo, että keskustelun jälkeen sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti selvittää kyläkoulun tilannetta.
— Ensimmäiseksi selvitetään, millaisia vaikutuksia Kuortin koulun lakkauttamisella on, Mäkeläinen vahvistaa.

Mäkeläinen korostaa, että säästettävä summa on Pertunmaan perusopetuksen mittakaavassa niin suuri, että edessä on joka tapauksessa radikaaleja muutoksia.
— Noin isoa säästöä ei tehdä juustohöylällä. Vaikka jätetään kaikki kirjat hankkimatta, ei olla lähelläkään, Mäkeläinen havainnollistaa.

Toiseksi säästökeinoksi on esitetty yhtenäiskoulun opetusryhmien yhdistämistä. Yhtenäiskoulussa on 142 oppilasta, joista noin 80 alakoululaisia.
Mäkeläisen mukaan vaihtoehto tarkoittaa alakoulun puolella yhdysluokkiin siirtymistä ja ryhmäkokojen kasvua.
— Alakouluun tulisi kolme yhdysluokkaa, joissa jokaisessa olisi 19–30 oppilasta, Mäkeläinen kertoo.

Tanja Rihu

Kuortin kyläkoulun kohtalosta väännettiin Pertunmaalla viimeksi kolme vuotta sitten.
Kuortin kyläkoulun kohtalosta väännettiin Pertunmaalla viimeksi kolme vuotta sitten.

Kuortin kyläkoulussa on tällä hetkellä 22 oppilasta eikä lapsimäärä ennusteiden mukaan ole kasvusuunnassa. Osa oppilaista tulee kouluun omilla kyydeillä, mutta kuljetusoppilaitakin on.
Kyläkoulun oppilasmäärä on laskenut lähes kolmanneksella kolmessa vuodessa, sillä vielä syksyllä 2014 kaksiopettajaisessa koulussa oli 30 oppilasta.
Tuolloin koulun lakkauttamisen valmistelusta äänestettiin kunnanhallituksessa. Kyläkoulu sai jatkaa yhden äänen erolla.

Selvitykset Kuortin kyläkoulun lakkauttamisen vaikutuksista valmistuvat Pertunmaan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan seuraavaan kokoukseen, joka on 9. marraskuuta.
Koulun mahdollinen lakkauttamispäätös kuuluu Pertunmaan kunnanvaltuustolle.