Keväällä valmistuville yritetään saada yhteinen juhlapäivä, lupaa ministeri – Xamkin valmistujaiset saatetaan viettää etänä

Tämän hetkisen tiedon mukaan kesäkuun alkuun suunnitellut valtakunnalliset AMK-valintakokeet järjestetään.

Olli Ahola

Ylioppilasjuhlat ovat keväällä vaarassa koronaviruksen takia.
Ylioppilasjuhlat ovat keväällä vaarassa koronaviruksen takia.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) kertoo, että tavoitteena on saada keväällä valmistuville yhteinen juhlapäivä. Tämä koskee sekä ylioppilaita että ammattiin valmistuvia.

Anderssonin mukaan ministeriöllä ei ole toimivaltaa määrätä päivästä, mutta sitä haetaan nyt yhteistyössä.

Lakkiaisia ja valmistujaisia on perinteisesti juhlittu touko- ja kesäkuun vaihteessa.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkista taas kerrotaan, että perinteisiä valmistujaisjuhlia ei järjestetä 30. toukokuuta. Valmistumista juhlitaan mahdollisesti etäyhteyksien avulla. Suunnittelutyö on tältä osin käynnissä.

Xamk kertoi jo aikaisemmin, että noin parinkymmenen opiskelijan valmistuminen viivästyy koronaviruksen takia. He ovat kulttuuri- ja sosiaalialan opiskelijoita.

Tämän hetkisen tiedon mukaan kesäkuun alkuun suunnitellut valtakunnalliset AMK-valintakokeet järjestetään.

– Kokeista tehdään ammattikorkeakoulujen osalta valtakunnallinen päätös kahden viikon aikana, toteaa Xamkin rehtori Heikki Saastamoinen.