Mies vei entisestä baarista kassakoneen, vaatteita ja pankkikortteja Mikkelissä — Käräjäoikeus tuomitsi vankeuteen

Omakotitaloon ja entiseen baariiin tunkeutuneella miehellä on aiempaakin rikostaustaa.

Niina Villman, Niina Villman

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Mikkelin Rouhialassa entisen lähiöbaariin tunkeutunut mies on tuomittu vankeuteen neljäksi kuukaudeksi.

Marraskuussa 2017 mies murtautui omakotitaloon, jonka alakerrassa sijaitsi jo toimintansa lopettanut baari. Talon omistajat nukkuivat ryöstön aikana asuintiloissa talon yläkerrassa.

Mies tutki talon molemmat kerrokset ja vei mukanaan vähintään 4 000 euron arvosta omaisuutta. Saaliiseen kuului muun muassa kassakone, rannekelloja, vaatteita ja pankkikortteja.

Varastamiensa pankki- ja luottokorttien avulla mies nosti asianomistajien tileiltä yli 3 000 euroa.

Ryöstäjä yritti myös kirpputorille

Kuukautta aiemmin, lokakuussa 2017, sama mies oli yrittänyt tunkeutua Rantakylässä sijaitsevalle kirpputorille. Hän ei ollut onnistunut pääsemään rakennukseen sisälle, mutta asianomistajalle koitui murtovahinkojen korvaamisesta yli 900 euron kulut.

Etelä-Savon käräjäoikeus käsitteli molemmat tapaukset samassa oikeuskäsittelyssä. Oikeus totesi miehen syylliseksi törkeään varkauteen, varkauden yritykseen ja maksuvälinepetokseen.

Vankeustuomion suorittamisen lisäksi miehen pitää maksaa asianomistajille ja vakuutusyhtiöille korvauksia yhteensä noin 10 000 euroa.

Rangaistuksen kovuudessa otettiin huomioon, että mies on aiemminkin toistuvasti syyllistynyt omaisuusrikoksiin.

Juttua korjattu 8.1. kello 11.19: Korjattu alun ryöstänyt sana tunkeutunut -sanaksi.

Uusimmat uutiset