Mikkelissä palataan koulunpenkille torstaina — Juvalla ja Puumalassa lomaillaan vielä viikonlopun yli

Koulujen ja lukioiden syyslukukausi alkaa tällä viikolla. Valtaosa kouluista aloittaa torstaina. Juvalla ja Puumalassa lomaillaan vielä ensi viikkoon.

Silja Viitala

Peruskoulut ja lukiot aloittavat syyslukukautensa Etelä-Savossa viimeistään ensi viikolla. Valtaosa aloittaa jo torstaina. Arkistokuva.
Peruskoulut ja lukiot aloittavat syyslukukautensa Etelä-Savossa viimeistään ensi viikolla. Valtaosa aloittaa jo torstaina. Arkistokuva.

Koulujen syyslukukauden aloitus on jo nurkan takana. Opetus aloitetaan valtaosassa Mikkelin lähialueita jo torstaina, ja loputkin aloittavat viimeistään ensi viikolla.

Mikkelissä, Kangasniemellä, Mäntyharjussa ja Pertunmaalla sekä perusopetus että esiopetus aloitetaan tulevana torstaina 8. elokuuta.

Juvalla ja Puumalassa syyslukukausi alkaa hieman myöhemmin, eli ensi maanantaina 12. elokuuta.

Juvan kirkonkylän koulussa pidetään lisäksi vanhempainilta esikoululaisten vanhemmille opetuksen alkamista edeltävänä päivänä.

Syyslomaa vietetään lähes kaikissa Etelä-Savon kouluissa viikolla 43.

Pieksämäellä peruskoulujen yhteydessä annettava esiopetus alkaa samaan aikaan koulun kanssa, torstaina 8. elokuuta.

Pieksämäen päiväkodeissa annettava esiopetus sen sijaan alkaa ensi viikon maanantaina 12. elokuuta.

Mikkelin, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Juvan lukiot aloittavat syyslukukautensa samaan aikaan peruskoulujen kanssa.

Syyslomaa vietetään lähes kaikissa Etelä-Savon kouluissa viikolla 43, eli välillä 21.—27.10. Poikkeuksen muodostavat Heinävesi ja Joroinen, joissa lomaa vietetään viikkoa aikaisemmin viikolla 42.