Jaakko Tulla nopein Kangasniemellä — Sami Pajari kaasutteli nuorten SM-kärkeen

Nuoret kortittomat kuskit pitivä hurjaa vauhtia ensimmäisessä osakilpailussa Kangasniemellä.

Arja Reinikainen

Rallin Suomen juniorimestaruussarja polkaistiin käyntiin lauantaina Kangasniemellä.

Täydelliset talviralliolosuhteet kesytti parhaiten Laukaan Moottorimiesten Jaakko Tulla voittaen kilpailun niukalla 1,3 sekunnin erolla Juho Koski-Lammiin (JaMoKe/UA). Kolmas Kangasniemellä oli Matias Oksanen (HankUA) jääden 13,4 sekuntia kärjestä.


Tullan ja kartanlukija Tomi Mäkisen kilpailu alkoi varsin dramaattisesti teknisten ongelmien kanssa taistellessa.

—  Ekalla pätkällä autossa toimi kaikki, mutta toisella ja kolmannella erikoiskokeella se alkoi piiputtaa. Onneksi meidän huolto huomasi, että kaasuläpät eivät auenneet kokonaan, mikä tarkoitti, että menetimme hevosvoimia. Huolto sai vehkeet kuntoon ja päästiin ajamaan täysillä loppu päivä, Tulla hykerteli tyytyväisenä rallin maalissa.

Kahta sarjaa ajamaan

Tällä kaudella Tullan oli tarkoitus keskittyä F-rallisarjan kiertämiseen, mutta Kangasniemen ykköstila voi muuttaa vielä loppukauden kuviot.

—Tänne oli tarkoitus tulla lähinnä kokeilemaan, miten autot ja kuljettajapari pelaa, mutta varsin hyvinhän tuo sujui. Nyt täytyy käydä yhteistyökumppaneiden kanssa neuvottelut, jos saisimme paketin kasaan myös tähän RSJM-sarjaan tälle kaudelle, ja voisimme ajaa kahta sarjaa, Tulla totesi maalissa.

Nuoriso kovassa vauhdissa

Nuoriso piti hurjaa vauhtia Kangasniemen mutkaisilla ja mäkisillä rallipoluilla lauantaina. Nuorten SM-sarjan ensimmäisessä kisassa kärkeen nousi Heinolan Urheiluautoilijoita edustava Sami Pajari Opel Astrallaan. Kartturin paikalla istui Pertti Pajari. Maalissa parille kellotettiin huikea aika 41.30.

Petäjäveden Henry Jäppinen 10,4 sekuntia hitaampana kaasutteli kakkoseksi Ford Focuksellaan. 

Kolmanneksi taituroi Riku Ristilä Laihialta kartturinaan Joonas Lehtola ajokkinaan Honda Civic. Parivaljakko jäi voittajasta 1.29 sekuntia.
— Nuorilla on vauhti kohdallaan. Ajavat ihan käsittämättömän lujaa, totesi radan varrella kisaa seurannut yleisö.

V 1600 ja Trophy-luokka oli Volkkareiden juhlaa. Voittopokaalin pokkasi Pasi Laaksomaa ajalla 42.00. Toiseksi kaasutteli Polollaan Jani Laaksonen minuutin hävinneenä.

Kolmannen sijan vei komeasti AL-Kangasniemeä edustava Jukka Pylvänäinen Nissan Micrallaan 1.42 voittajaa hitaampana.

Kangasniemeläisten panos kisassa oli hieno. Lisäluokan voiton vei Lasse Lahikainen kartturinaan vaimo Elina Lahikainen Honda Civic Tupe R:llä. Aika oli todella kova 39.59. Toiseksi ajoi Suonenjoen Urheiluautoilijoiden Akseli Korhonen. Kolmanneksi sijoittui Petteri Paavilainen Mäntyharjusta.




Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat