Erikoinen tapaus: Lasikoriste sytytti ompelutarvikkeet Juvalla perjantaina

Auringonvalo heijastui lasikoristeen kautta ikkunan edustalla oleviin ompelutarvikkeisiin ja sytytti rakennuspalon. Asukas sammutti palon omatoimisesti.

Onni Ojala

Ikkunaa koristanut lasiesine toimi polttolasina ja sytytti tulipalon Juvalla perjantaina.
Ikkunaa koristanut lasiesine toimi polttolasina ja sytytti tulipalon Juvalla perjantaina.

Putkelantiellä Juvan Narilassa syttyi ompelukone ja ompelutarvikkeet palamaan erikoisella tavalla perjantai-iltapäivänä kello viiden aikaan.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Eero Aho kertoo, että kaupasta kotiin tullut omakotitalon asukas oli kuullut pihalle palovaroittimen äänen.

Sisällä hän huomasi, että ikkunan edessä oleva ompelukone ja sen vieressä olleet kangaspalat kärysivät. Ikkunan eteen asetettu lasikoriste oli toiminut polttolasina heijastaessaan auringonvaloa.

Asukas oli itse sammuttanut palon, mutta toivoi pelastuslaitosta tuuletusavuksi palosta aiheutuneen voimakkaan savunmuodostuksen takia.