Puumalalainen Janne Tarima aloitti ministeri Jari Lepän eduskunta-avustajana

Tarima työskenteli aiemmin vaalikoordinaattorina Keskustan puoluetoimistolla.

Puumalalainen Janne Tarima aloitti maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän avustajana.
Puumalalainen Janne Tarima aloitti maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän avustajana.

Pertunmaalainen kansanedustaja, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) on valinnut eduskunta-avustajakseen Janne Tariman.

26-vuotias Tarima on kotoisin Puumalasta. Hän on koulutukseltaan tradenomi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Tariman tehtäviin kuuluvat poliittinen suunnittelu, viestintä sekä sidosryhmäyhteistyö. Hän työskentelee myös osa-aikaisena Keskustan eduskuntaryhmän poliittisena asiantuntijana.

Tarima on työskennellyt aiemmin vaalikoordinaattorina Keskustan puoluetoimistolla.

Hän teki töitä vuoden 2019 eduskunta- ja eurovaalien toiminnan koordinoinnin, kampanjoinnin kehittämisen sekä mainos- ja mediatoimistoyhteistyön parissa yhdessä viestintäpäällikön kanssa.