Mikkelin Body Shop lopettaa – Kosmetiikan verkkomyynti syö erikoisliikkeiden myyntiä

Mikkelin Body Shopin myymälä on viimeisen päivän avoinna lauantaina. Mikkelissä Body Shop aloitti toimintansa vuonna 1997.

Vesa Vuorela

Kauppakeskus Akselissa sijaitseva Body Shopin myymälä on viimeisen kerran avoinna lauantaina.
Kauppakeskus Akselissa sijaitseva Body Shopin myymälä on viimeisen kerran avoinna lauantaina.

Mikkelin kauppakeskus Akselin Body Shop -myymälä lopettaa toimintansa. Viimeinen aukiolopäivä on lauantaina.

Kaksi vuotta Body Shop yrittäjänä toiminut Annastiina Multanen kertoo lopettamisen tärkeimmäksi syyksi hänen uuden työnsä liikuntakeskus Fressin ryhmäliikuntapäällikkönä.

— Aika ei vain riitä kaikkeen. Jostakin piti luopua.

Osasyy lopettamiseen on Multasen mukaan kuitenkin kosmetiikan myynnin vähentyminen kivijalkaliikkeissä.

— Ihmiset ostavat niin paljon verkkokaupasta. Myynti ei ole käynyt samaan malliin kuin ennen.

Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Multanen  oli työntekijänä Mikkelin Body Shopissa.

Body Shop -kosmetiikkaa on myyty vuodesta 2016 lähtien myös K-Citymarketeissa, mutta tämä ei ole Multasen mukaan vaikuttanut negatiivisesti myyntiin.

Ihmiset ostavat niin paljon verkkokaupasta. Myynti ei ole käynyt samaan malliin kuin ennen. — Annastiina Multanen

— Marketeissa on ollut rajallinen valikoima. Voi ajatella, että joku on saattanut sitä kautta innostua tuotteista ja tulee asiakkaaksi varsinaiseen liikkeeseen.

Multasen lisäksi Mikkelin Body Shop on työllistänyt yhden päätoimisen työntekijän.

Body Shop ketjun 28 liikkeestä vähemmistö on ollut Multasen tapaan franchise-yrittäjien hoidossa. Useimmat liikkeistä ovat suoraan maahantuojan omistamia.

Mikkelissä Body Shop aloitti vuonna 1997 silloisessa kauppakeskus Marskissa.

Body Shop huoneiston omistavan Pohjois-Karjalan Arvopaperi Oy:n toimitusjohtajan Juhani Reinikaisen mukaan huoneistoon on tulossa uusi vuokralainen.

— Neuvottelut uuden vuokraajan kanssa ovat hyvin pitkällä. Vuokralainen tiedottaa itse, silloin kun katsoo sen tarpeelliseksi.

Kello 21.45 juttua korjattu: Annastiina Multasen uusi työtehtävä on ryhmäliikuntapäällikkö, ei ryhmäliikuntavastaava. Yhdessä kohtaa sukunimi oli virheellisesti muodossa Multala.