Järvipelastajat vaihtoi nimensä - olisitko arvannut vanhasta nimestä, mistä alueesta on kyse?

Yhdistyksen nimi on nyt Mikkelin Järvipelastajat. Entisellä nimellä apua ei haettu aina oikeasta paikasta.

Vesa Vuorela

Järvipelastajat vastaa vapaaehtoisesta järvipelastustoiminnasta.

Länsi-Saimaan järvipelastajat ry on muuttanut nimensä Mikkelin järvipelastajat ry:ksi vuoden vaihteessa.
Nimenvaihdoksella pyritään selkeyttämään kansalaisille yhdistyksen varsinaista toiminta-aluetta, Mikkeliä ja sen Saimaan vesialuetta, yhdistyksen puheenjohtaja Harri Kerkelä kertoo tiedotteessa.

– Vuosien varrella on todettu, että avun tarvitsijat eivät ole aina osanneet hakea apua oikeasta paikasta. Myös jäsen- ja varainhankinnassa paikallisuus korostuu, mitä myös muutoksella haetaan.

Yhdistyksen toiminta jatkuu Mikkelin, Puumalan, Ristiinan ja Juvan alueella, pääosin Saimaalla. Aluksia on kaksi.

Kerkelä kertoo, että toiminta on vapaaehtoista ja palkatonta harrastustoimintaa. Viime vuonna oltiin mukana 57 tehtävässä ja tapahtumassa.
Avustettavia aluksia oli liki 40 ja henkilöitä 90. Veneilijöiden turvallisuutta lisätään Saimaalla edelleen.

Toiminnasta kiinnostuneet voivat myös liittyä mukaan toimintaan, johon koulutetaan.

Lisää tietoja www.meripelastus.fi-sivulta.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.