Kirkonvarkauteen uusi päiväkoti - Pilke Päiväkodit lupaa tiedepainotteisuutta

Rakentajana ja omistajana oululainen pörssiyhtiö Suomen Hoivatilat Oyj.

Tuija Pauhu

Mikkelin hoiva- ja päiväkotitoiminta kiinnostaa nyt myös valtakunnallisia suuryrityksiä.

Asuntomessualueena tunnettu Kirkonvarkauden kaupunginosa saa oman, yksityisen päiväkodin. Kirkonvarkauteen tulee neljälle ryhmälle eli 72 lapselle mitoitettu päiväkoti, jossa on pinta-alaa noin 700 kerrosneliömetriä.
Päiväkoti rakennetaan Kirkonvarkauden Koranterinpolulle. Katu sekä kunnallistekniikka rakennetaan valmiiksi syksyllä, asuntomessujen päätyttyä.

Sekä päiväkodin rakennuttaja-omistaja että päiväkotitoiminnan operaattori tulevat Mikkelin ulkopuolelta.
Päiväkotitoiminnasta vastaa espoolainen Pilke Päiväkodit Oy. Yhtiöllä on 65 päiväkotia eri puolilla Suomea. Kirkonvarkauden päiväkoti on Pilke Päiväkotien ensimmäinen Etelä-Savossa.
Toimitusjohtaja Minna Martikainen kertoo, että uudesta päiväkodista tulee tiedepainotteinen.
— Käytännössä se tarkoittaa ilmiölähtöistä oppimista. Asioita tutkitaan, ihmetellään ja pohditaan yhdessä. Voidaan vaikka miettiä sitä, miksi taivas näyttää siniseltä ja onko se oikeasti sininen, kuvailee Martikainen.
— Pyrimme myös siihen, ettei lapsille tarjota valmiiksi pureskeltuja vastauksia, vaan pistetään lapset itse pohdiskelemaan. Painotus näkyy myös leikkivälineissä, päiväkodissa on luuppeja, suurennuslaseja ja sen sellaista, Martikainen sanoo.

Päiväkodilla ei vielä ole nimeä. Martikaisen mukaan henkilökunta sekä johto rekrytoidaan paikallisesti loppuvuoden aikana.
— Päiväkodissa on valmiudet myös ilta-aikaiseen hoitoon. Sen tarve selviää ensi keväänä, kun hakemuksia alkaa tulla, Martikainen sanoo.

Rakennuttaja on Suomen Hoivatilat Oyj. Päiväkoti- ja hoivatilojen rakennuttamiseen, omistamiseen sekä vuokraamiseen erikoistuneella oululaisella pörssiyhtiöllä on toimintaa yli 50 paikkakunnalla.
— Etsimme sopivaa paikkaa Mikkelistä yli vuoden ajan. Päädyimme Kirkonvarkauden alueeseen, jossa on kasvavana kaupunginosana tarvetta uusille päivähoitopaikoille, sanoo Suomen Hoivatilat Oyj:n Etelä-Suomen aluejohtaja Timo Tanskanen.
Rakentaminen käynnistyy syksyllä, kun perusinfra on kunnossa.
— Valmista on 1.8.2018, kun koulujen ja päiväkotien syyslukukauden alkavat, lupaa Tanskanen.

Anssi Mehtälä

Anssi Mehtälä

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet