Pieksämäellä paljastui lauantaina henkirikos – Poliisi on ottanut epäillyn tekijän kiinni

Tutkinta on aivan alkuvaiheessa.

Johanna Erjonsalo

Poliisi on ottanut epäillyn tekijän kiinni. Kuvituskuva.
Poliisi on ottanut epäillyn tekijän kiinni. Kuvituskuva.

Pieksämäellä on kuollut henkilö väkivaltarikoksen uhrina. Itä-Suomen poliisi kertoo, että väkivallanteosta tuli ilmoitus lauantaina aamupäivällä.

– Tämänhetkisen tiedon mukaan uhri on kuollut väkivallan seurauksena, poliisin julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan.

Poliisi ei kerro missä päin Pieksämäkeä henkirikos on tapahtunut. Poliisin mukaan kyse on haja-asutusalueesta.

Rikoksesta epäilty on poliisin hallussa. Hänet tavoitettiin tapahtumapaikalta.

Poliisi tutkii tapausta henkirikoksena, koska uhri on kuollut väkivallan seurauksena. Rikosnimike tarkentuu tutkinnan edetessä.

Poliisi ei tässä vaiheessa kerro henkirikokseen liittyvistä tapahtumista enempää, koska tutkinta on vasta aivan alkuvaiheissaan.