Pieksämäen virkamiesjohto on valmistellut Naarajärvellä sijaitsevan Kanttila-talon myyntiä, mutta kaupunginhallitus jätti asian pöydälle

Vuonna 1988 rakennetun Kanttila-talon myynti ei teknisen johtajan Tapani Mähösen mukaan ole aivan yksinkertaista. Rakennus on suojelukohde.

Arja Reinikainen

PIeksämäen kaupunki on valmis myymään Naarajärvellä sijaitsevan Kanttila-talon.
PIeksämäen kaupunki on valmis myymään Naarajärvellä sijaitsevan Kanttila-talon.

Pieksämäen virkamiesjohto olisi valmis luopumaan Naarajärvellä sijaitsevasta Kanttila-talosta. Maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus päätti kuitenkin myyntiluvan myöntämisen sijaan jättää asian pöydälle.

Myyntilupa-asian pöydälle jättämistä ehdotti Sinikka Riipinen (kesk.). Äänestyksen jälkeen niin päätettiin tehdä äänin 7–4.

Kanttila-talossa on tällä hetkellä kaupungin teknisen toimen tilat ja arkisto. Kanttilan tiloja käytetään Maaselän koulun väistötiloina, kunnes uusi Maaselän päiväkotikoulu valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.

Tekninen johtaja Tapani Mähönen toteaa, ettei korvaavien virastotilojen löytäminen ole ongelma.

 – Mitään suunnitelmaa ei ole tehty, mutta korvaavia tiloja on olemassa esimerkiksi keskustan Latomosta, jossa keskushallinto jo nykyisellään toimii. Myös entisessä virastotalossa Lampolahden kadulla on vapaata tilaa, toteaa Mähönen.

Ongelmallisempaa on löytää korvaavat tilat teknisen toimen arkistolle, mutta niiden osalta kaupunki voi pidättää itsellään oikeuden määräaikaiseen käyttöön korvaavien tilojen järjestelyn ajaksi.

Virkaa tekevä kaupungintalo

Kanttila-talo on vuosia toimittanut Pieksämäen kaupungintalon virkaa.

Kanttila-talo on vuosia toimittanut Pieksämäen kaupungintalon virkaa.

Kanttila-salissa järjestetään muun muassa kaupunginvaltuuston kokoukset, koska keskustassa sijaitseva kaupungintalon on ollut sisäilma- ja kosteusongelmien vuoksi käyttökiellossa ja edessä on rakennuksen purkaminen.

Siitä, missä kaupunginvaltuuston kokoukset Kanttilan mahdollisen myymisen jälkeen järjestetään ei ole tehty vielä suunnitelmaa.

Kaupungintalon purkamisen mahdollistaa parhaillaan nähtävänä oleva Pirtinkujan alueen asemakaavan muutosehdotus.

Kaavaehdotuksessa kaupungin ydinkeskustaan kaupungintalon tontille Pieksäjärven rantaa on mahdollista rakentaa kolme nelikerroksista ja yksi kuusikerroksinen kerrostalo.

Kanttila-talo rakennettiin vuonna 1988. Sen myynti ei Mähösen näkemyksen mukaan ole aivan yksinkertaista.

– Rakennus on suojelukohde ja nykyisellään jo remontin tarpeessa.

Kiinteistön käyttökulut olivat viime vuonna noin 171 000 euroa. Vuokratuloja tiloista saatiin 13 336 euroa. Kiinteistön tasearvo on 1,4 miljoonaa euroa.