Tuoli lattiasta läpi, talvella toppatakeissa sisällä - Olisiko aika remontoida Pentti?

Pertunmaan nuorten tilan kunto herättää närää. Sitoutumattomat kyselevät myös laajemmin, mikä on kunnan korjausrakentamisen tilanne. Katso, mitä tekninen johtaja vastaa!

Tuoli lattiasta läpi, talvella toppatakeissa sisällä - Olisiko aika remontoida Pentti?

Pertunmaan nuorten tila PNT eli Pentti on mennyt yhä huonompaan kuntoon. Viime viikolla, kesken nuorten pelituokion, tuolin jalka meni läpi muovimatosta ja painui noin 25 senttiä lattian alle.
- Ehkä tapaus todistaa, että pientä remontin tarvetta saattaa olla, vapaa-aikasihteeri Jaana Nummiranta sanoo.
Kansantaloa kiusaa moni muukin asia, kuten kylmyys. Talvisin sisälämpötila on ollut välillä vain 15 astetta, joten nuoret ovat käyttäneet toppatakkeja sisälläkin.

Remontti on siirtynyt koko ajan, vaikka tarve on ollut tiedossa jo vuodesta 2015.
Nuoret ovat tarjoutuneet remonttiavuksi, mutta homma ei ole edennyt. Pertunmaan nuorisoneuvosto lähetti syyskuussa kunnanhallitukselle kirjeen, jossa kysellään jälleen remontin perään.
Pentin kunto ja remontin viivästyminen on herättänyt laajaa närää. Valtuutettu Tuomas Paasonen (sit.) pitää tuoliepisodia koomisena ja seisoo nuorten tilojen remontin takana.
Sivistyslautakunnan jäsen Aaro Nevala (sit.) puolestaan muistuttaa kunnan perintörahoista, jotka on tarkoitettu nuorten käyttöön.

Tanja Rihu

Pertunmaan kansantalon korjausrahat halutaan aikaistaa ensi vuodelle eikä jakaa kolmelle seuraavalle vuodelle.
Pertunmaan kansantalon korjausrahat halutaan aikaistaa ensi vuodelle eikä jakaa kolmelle seuraavalle vuodelle.

Pertunmaan sitoutumattomat lähestyi kunnanhallitusta tuoreella kokousmuistiolla, jossa kunnan korjausrakentaminen kyseenalaistettiin kokonaisuutena.
Pentti on pahin, mutta ei ainoa epäkohta. Paasosen mukaan muistiossa on tuotu esiin puheita, joita kuntalaisten keskuudessa liikkuu esimerkiksi kunnossapidon määrärahojen riittävyydestä, homehtuvista kiinteistöistä ja korjausten laadusta.
- Emme halua hyökätä ketään kohtaan vaan lähinnä herättää keskustelua siitä, ovatko hommat menneet lähiaikoina putkeen, Paasonen korostaa.

Pertunmaan kunnan tekninen johtaja Matti Ratilainen selittää Kansantalon remontin viivästymistä rahapulalla. Korjauksiin ei ole ollut määrärahavarausta.
Nuorten talkooapu on torpattu, koska tarvetta on Ratilaisen mukaan isompaan remonttiin.
- Ei kannata roiskia vaan tehdä järjestelmällisesti. Ensi vuoden budjettiin esitän 30 000 euroa korjausrahaa, Ratilainen vahvistaa.

Kansantalosta on tehty kuntotutkimus, jossa listattiin kiireellisiä toimenpiteitä. Korjattavaa on ainakin lämmöneristyksessä, ikkunoissa, putkistoissa ja ulkoverhouksessa.
Kunnan korjausrakentamisessa Ratilainen ei näe laajempaa ongelmaa.
- Minulla on periaate, että se mikä korjataan, korjataan kunnolla, mutta tokihan parannettavaa on aina.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo