Mistä laturaivo johtuu, miten raivoa voi ehkäistä? — Asiantuntijat vastaavat: "Raivo liittyy usein häpeään, voimakas tarve puolustaa omaa reviiriä"

Asiantuntijoiden mukaan yllättävät raivoreaktiot kertovat muun muassa kuormituksesta, stressistä ja kiireestä. Mitä enemmän paineita, sitä herkemmin ihminen ärsyyntyy.

Mari Koukkula

Rattiraivon taustalla on asiantuntijoiden mukaan usein jotain ihan muuta kuin ärsyyntyminen itse liikenteestä.

Hiihtäjä huitaisi raskaana olevaa naista suksisauvalla ladulla Mikkelin Kalevankankaalla viikonloppuna.

Latu-, ratti-, uinti- ja someraivo ovat erilaisia heijastumia ihmisten pahasta olosta. Ärtymys on usein tosiasiassa alkanut ihan jostain muualta kuin ladulta, ratista tai uimaradalta. 

Väkivalta on yksi oire sisäisestä pahoinvoinnista. Taustalla voi olla esimerkiksi riittämättömyyden, hallitsemattomuuden ja turhautumisen tunteita.

Yllättävät raivoreaktiot kertovat muun muassa kuormituksesta, stressistä ja kiireestä. Mitä enemmän paineita, sitä herkemmin ihminen ärsyyntyy.

Näin analysoivat psykoterapeutti, tietokirjailija Katja Myllyviita ja Maria Akatemiassa ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijana toimiva psykologi Maria Lindroos.

— Raivon ja väkivallan takana on tarpeita, joita ei ole kuultu. Jos on perustyytyväinen ja arvostaa itseään, ei myöskään toimi toisia kohtaan epäarvostavasti, Lindroos sanoo.

— Esimerkiksi jos työpaikalla esimies toimii epäoikeudenmukaisesti, ihminen on vihainen hiihtäessään ja purkaa raivoaan siellä, Myllyviita sanoo.

Onko oma reaktio kenties ylimitoitettu?

Myllyviita nostaa esille, että muun muassa univelka, nälkä, kuukautiset, flunssa ja fyysinen huonovointisuus heikentävät tunnesäätelyn taitoja. Kynnys raivoon madaltuu.

— Kaikki eivät kuitenkaan kuormittuneena raivoa ladulla. Se vaatii tietyt persoonallisuuden piirteet ja arvot, Myllyviita sanoo.

— Somessa tunteet tarttuvat. Nähdään pelkkä kommenttikenttä, jota luetaan oman tunteen värittämänä. Kommentteja luetaan helposti kärkkäämpinä kuin ne on tarkoitettukaan — ja väärinkäsitysten ketju on hyvin todennäköinen.

Myllyviita kehottaa pysähtymään ja keskustelemaan tunteistaan toisten kanssa. Ensin pitää tunnistaa itsessään, alkaako raivota suhteettoman pienistä pettymyksistä

— Onko oma reaktio kenties ylimitoitettu? Jos ihmissuhteisiin tulee ryppyjä tai ihmiset kaikkoavat ympäriltä, saattaa olla pulmaa omassa vihanhallinnassa.

Kuka tahansa meistä voi raivostua joskus, mutta jos se on toistuvaa ja kokoaikaista, kannattaa pysähtyä. Miksi olen näin vihainen? Suhtaudunko asioihin kilpailutilanteena?

"Raivo liittyy usein häpeään"

Pitkäkestoinen vihaisuus on fyysisesti vaarallista. Se nostaa tutkitusti verenpainetta, sydämen sykettä sekä altistaa sydän- ja verisuonitaudeille. Jatkuvasti vihaiset ihmiset käyttävät enemmän alkoholia.

— Raivo liittyy usein häpeään. Taustalla on valta-asetelma. Helposti raivostuva voi kokea alemmuudentunnetta. Hänellä voi olla voimakas tarve puolustaa omaa reviiriään. Ihminen kokee esimerkiksi, että häntä yritetään tehdä naurunalaiseksi tai että häntä ei nähdä, Myllyviita kertoo.

Lindroos kehottaa pohtimaan, mitä tapahtuu tunteen ja tunnereaktion välissä.

— Usein siihen kytkeytyy kokemus avuttomuudesta ja loukatuksi tulemisesta. Pelko. Reaktio karkaa ennen kuin ehtii ajatella, Lindroos kuvaa.

— Tunteissa ei ole mitään vikaa. Tunteet ovat kompasseja, jotka kertovat, miten maailma makaa suhteessa omiin tarpeisiin.

"Kun joku toinen rikkoo sääntöjä, hän on uhka — kohta kaikki on kaaoksessa"

Myllyviita muistuttaa, että ihmiset ovat laumaeläimiä — mekin taistelemme tilasta.

— Kuka saa käyttää metsäpolkua ja miten? Jos sääntöjen mukaan latu on hiihtäjille, siellä ei kuljeta ilman suksia. Toisaalta sosiaaliset taidot, joustavuus ja kyky empatiaan auttavat meitä tilanteissa, joissa sääntöjä on vaikea noudattaa.

Miksi sääntöjen noudattaminen on joillekuille niin tärkeää?

— Ihmiset ovat joustavuudessaan erilaisia. Jos on perusturvaton, tukeutuu rutiineihin pakonomaisesti. Kun joku toinen rikkoo sääntöjä, hän on uhka — kohta kaikki on kaaoksessa.

— Ihminen, joka pystyy toimimaan joustavasti, hänen maailmansa ei romahda, vaikka joku kävelee ladulla.

"Väkivallan kierre ei pelasta mitään"

Lindroos muistuttaa, että jokaisella on vastuu omasta itsehillinnästään.
— Aikuisilta ei voi vaatia muutosta sormia heristämällä, jos hänellä itsellään ei ole motivaatiota pohtia toimintaansa, Lindroos sanoo.

— Kannattaa miettiä myös, miten itse reagoi toisen raivoon takaisin. Väkivaltaa ei pidä hyväksyä, mutta voi yrittää olla provosoitumatta. Väkivallan kierre ei pelasta mitään.

Jos raivosta on tullut toimintatapa, sen purkaminen saattaa olla pitkä prosessi.

Lindroos sanoo, että tunnereaktiota voi oppia säätelemään rakentavalla tavalla.

— Jos on kasvanut siihen, että tulee koko ajan mitätöidyksi, ajattelee, että toisten mitätöiminen on normaalia. Silloin tarvitsee toisenlaisia kokemuksia vastalääkkeeksi.

Risto Hämäläinen/Arkistokuvia

— Koulussa kiltin tytön viereen laitetaan istumaan villi poika ja kehotetaan katsomaan perään. 20 vuotta myöhemmin tyttö käy ostamassa kaljaa pahispoikaystävälleen. Tytöt ja naiset opetetaan kantamaan vastuuta yhteisön hyvinvoinnista jo pienenä,  sosiaalipsykologi, tietokirjailija Janne Viljamaa vertaa.

"Narsistin raivo voi laueta mitättömästä tilanteesta"

Sosiaalipsykologi, tietokirjailija Janne Viljamaa selittää raivoilmiötä yhä lisääntyneellä narsismilla. Viljamaa näkee, että latu on pienoiskoossa kuva yhteiskunnasta, jossa itsekkyys vallitsee.

— Narsistin raivo voi laueta mitättömästä tilanteesta. Hänelle muut ihmiset ovat tukkeita ladulla. Altruisti puolestaan antaa latua joustavasti ja nauttii vaikka eväät kannon nokassa.

Viljamaa nostaa esille, että varsinkin urheilijoilla saattaa olla synnynnäinen tappajan vaisto.

— Kilpailutilanteessa ihmisen keho erittää adrenaliinia, joka saa hänet hyökkäämään. Oikein suunnattu aggressiivisuus on edellytys urheilijan uralle. Maalitykin on oltava vahva egoisti — hän ei syötä kaverille, vaan tekee itse maalin.

"Ehkä olisi syytä jopa hävetä"

Viljamaa muistuttaa, että 50 prosenttia ihmisten persoonallisuudesta on perimän sanelemaa. Lisäksi ympäristö ohjaa aggressioiden käsittelyssä.

— Koulussa kiltin tytön viereen laitetaan istumaan villi poika ja kehotetaan katsomaan perään. 20 vuotta myöhemmin tyttö käy ostamassa kaljaa pahispoikaystävälleen. Tytöt ja naiset opetetaan kantamaan vastuuta yhteisön hyvinvoinnista jo pienenä, Viljamaa vertaa.

— Jos tytöillä on isoveljiä, he oppivat taistelemaan paikastaan. Söpöilyllä ei pärjää — elämä on sen verran julma latu.

Viljamaa kehottaa kuitenkin pohtimaan, onko elämä kilpailemisen arvoista.

— Lopulta kuolemme kaikki. Ladulla ohittaminen on naurettavuuksien kärkipäässä, mutta narsisti ei edes ymmärrä itseironiaa, Viljamaa sanoo.

— Jos sunnuntaihiihtäjän täytyy osoittaa kuntoaan, voimaansa ja valtaansa ohittelemalla, mylvimällä ladulla hitaammille, hänen olisi syytä mennä itseensä, jos suinkin mahtuu. Ehkä olisi syytä jopa hävetä.