Jukka Savolaisen valinnasta Pieksämäen hallintojohtajan virkaan on tehty valitus – Kaupunginhallituksen lausunnossa todetaan, että valinta on tehty oikeassa järjestyksessä

Jukka Savolainen valinta virkaan tehtiin täysin yksimielisesti.

Vesa Vuorela

Jukka Savolainen valittiin helmikuussa Pieksämäen hallintojohtajaksi.
Jukka Savolainen valittiin helmikuussa Pieksämäen hallintojohtajaksi.

Pieksämäen kaupungin hallintojohtajan viran täyttämisestä on tehty valitus Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Valituksessa todetaan muun muassa, ettei valitun pätevyydestä ole riittävästi tietoa.

Valittaja vaatii Itä-Suomen hallinto-oikeutta kumoamaan kaupunginvaltuuston päätöksen ja palauttamaan asian uudelleen käsiteltäväksi.

Kaupungin hallintojohtajan virkaa haki toisella hakukierroksella 11 henkilöä, joista kolme perui hakemuksensa.

Kuudesta hakijasta kaupunginhallitus kutsui haastateltavaksi ainoastaan yhden, oikeustieteiden maisteri Jukka Savolaisen, jonka kaupunginvaltuusto yksimielisesti myös valitsi virkaan.

Valituksen mukaan on epäselvää, miksi vain yksi henkilö kutsuttiin haastatteluun.

Savolainen on toiminut vuodesta 2015 lähtien Mikkelin kaupunginlakimiehenä.

Kaupunginhallituksen lausunnossa todetaan, että päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, eikä perusteita sen kumoamiseksi ole.