Mikkelissä järjestetään ensi lauantaina sinkkubileet - kumppanikandidaatteja voi arvioida livenä

Deittisirkus uskoo asiaansa, sillä Tilastokeskuksen mukaan Mikkelissä asuu yksin 12 262 ihmistä, joista alle 65-vuotiaita on lähes 7 500.

Laura Lamponen

Sinkkutapahtuma järjestetään Vaakunassa viikon päästä lauantaina.

Sinkkutapahtumiin erikoistunut yritys Deittisirkus järjestää sinkkubileet toista kertaa Mikkelissä ensi lauantaina 10.10. Järjestäjien mukaan tapahtuma keräsi viime vuonna noin 500 alueen sinkkua juhlimaan ja tapaamaan toisiaan.

Yritys uskoo asiaansa, sillä Tilastokeskuksen mukaan Mikkelissä asuu yksin 12 262 ihmistä, joista alle 65-vuotiaita on lähes 7 500. Deittisirkuksen mukaan suurin osa yksinasujista on sinkkuja.

- Tilastotiedot ovat kuitenkin suuntaa antavia, sillä esimerkiksi jos ajatellaan vaikka nuoria sinkkuaikuisia, niin osa asuu vielä kotona tai esimerkiksi kommuunissa ja puolestaan seurustelevia pari voi elää erillään. Yksinasuminen ja parisuhdetilanne eivät siis täysin vastaa toisiaan, sanoo Anna Uusiheimala Deittisirkuksesta.

Deittisirkuksen idea perustuu oikeisiin kohtaamisiin, vaikka ihmiset deittailevat nykyään paljon netissä.

- Tapahtumissa saatetaan ihmisiä yhteen hauskasti ja rennosti. Konseptimme on sopinut hyvin eri-ikäisille ihmisille, Uusiheimala sanoo.

Sinkkutapahtuma järjestetään Mikkelin Bar Night Vaakunassa lauantaina 10.10.2015 klo 22.00 alkaen.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.