Matkustaja loukkaantui lievästi risteyskolarissa Mikkelissä

Matkustaja loukkaantui lievästi risteyskolarissa Mikkelissä

Henkilöauto ja pakettiauto joutuivat keskenään kolariin Anttolantien ja Porrassalmentien risteyksessä Mikkelissä perjantaina iltapäivällä.

Autoissa oli yhteensä kolme ihmistä, ja heistä yksi loukkaantui lievästi.

Pelastuslaitos ohjasi onnettomuuspaikalla liikennettä ja siirsi vaurioituneet autot syrjään ajoradalta.

Molemmat kuljettajat puhalsivat nolla promillea.

Poliisin tutkimuksissa on selvinnyt, että vuonna 1939 syntynyt mies ajoi risteykseen Moision suunnasta tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle Uusi Ristiinantien suuntaan. Kuljettajalle oli osoitettu risteyksessä väistämisvelvollisuus liikennemerkillä.

Kuljettaja ei kuitenkaan havainnut vasemmalta lähestynyttä Anttolan suuntaan ajanutta henkilöautoa, vaan ajoi risteykseen auton eteen. Tätä autoa ajoi vuonna 1972 syntynyt mies.

Autot törmäsivät risteyksessä ja niihin tuli peltivaurioita. Moision suunnasta tulleessa autossa oli matkustajana vuonna 1964 syntynyt nainen, joka kuljetettiin tarkastukseen sairaalaan. Alustavan tiedon mukaan hänen vammansa eivät ole vakavia.

Poliisi epäilee väistämisvelvollisuuden noudattamatta jättänyttä kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Onnettomuuspaikalla oli korkeat lumivallit, ja ne rajoittivat näkyvyyttä Moision suunnasta tultaessa.

Juttua korjattu klo 15.58 poliisin antamilla tiedoilla onnettomuuden syistä.