Suomenmaa: Eteläsavolaisten puoluekokousedustajien äänten enemmistö Katri Kulmunille

Suomenmaa selvitti puoluekokouksen äänestystuloksen alueittain. Puheenjohtajan vaalissa keskustan perinteisistä tukialueista Itä-Suomi tuki vahvasti Kulmunia. Kaikkonen keräsi ääniä ruuhka-Suomesta.

Lumikki Haaja

Katri Kulmuni voitti Antti Kaikkosen puoluejohtajavaalissa Kouvolassa viime viikonloppuna.
Katri Kulmuni voitti Antti Kaikkosen puoluejohtajavaalissa Kouvolassa viime viikonloppuna.

Sanomalehti Suomenmaa on selvittänyt, miten keskustan puheenjohtajan vaalissa viime viikonloppuna annetut äänet jakautuivat alueellisesti.

Pääpiirteissään ruuhka-Suomen edustajat äänestivät enemmän Antti Kaikkosta, Katri Kulmunia kannatettiin etenkin hiipuvilla alueilla.

Itäsuomalaisten tuki oli Kulmunin puolella. Etelä-Savon ja Itä-Savon keskustapiireissä Kulmuni sai 63 prosenttia annetuista äänistä.

Kulmuni sai äänten enemmistön myös muun muassa Pohjois-Savossa (62 prosenttia), Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa (67).

Kaakkois-Suomessa Kaikkosta äänestettiin enemmän. Sekä Karjalassa että Kymenlaaksossa äänet menivät hänelle prosentein 54—46.

Kulmuni keräsi puheenjohtajan vaalissa 1092 ääntä ja Kaikkonen 829 ääntä. Prosenteiksi muutettuina luvut ovat 57—43.

Katri Kulmuni valittiin keskustan puheenjohtajaksi puoluekokouksessa Kouvolassa viime viikonloppuna.

Korjattu klo 17.30 lisäämällä Etelä-Savon ja Itä-Savon perään keskustapiiri-määrite.