M-market Tapiontupa sulkee ovensa Hirvensalmella — Kuntaan jää vain yksi ruokakauppa

Tapiontuvan kauppias Jari Hämäläinen kertoo kaupan sulkeutuvan viimeistään marraskuun alkupuolella.

Taru Hokkanen

M-market Tapiontupa avasi ovensa Hirvensalmella 31. maaliskuuta 2015.
M-market Tapiontupa avasi ovensa Hirvensalmella 31. maaliskuuta 2015.

Hirvensalmen ruokakauppatarjonta puolittuu, kun M-market Tapiontupa sulkee ovensa.

Kauppias Jari Hämäläinen kertoo kaupan sulkeutuvan viimeistään marraskuun alkupuolella.

Syy Tapiontuvan lopettamiseen on Hämäläisen mukaan yksinkertainen: asiakasvirta ei ole riittävän suurta.

— Taloudellisesti kannattamaton paikka, Hämäläinen kiteyttää.

Keväällä 2015 aloittanut Tapiontupa on päivittäistavaran lisäksi myynyt rakennus- ja puutarhatarvikkeita.

Ennen Tapiontuvan perustamista Hämäläinen työskenteli muun muassa K-kauppiaana Anttolassa.

Se on varmaa, että kauppiaaksi en enää ryhdy. — Jari Hämäläinen

Mikkelissä asuva Hämäläinen kertoo jatkavansa työelämässä toisen palveluksessa.
— Se on varmaa, että kauppiaaksi en enää ryhdy, Hämäläinen sanoo.

Tilanne ei ole uusi

Keskustiellä toimivan Tapiontuvan lopettaessa Hirvensalmelle jää vain yksi ruokakauppa, Halkorannankujalla sijaitseva S-market.

Tilanne ei ole Hirvensalmella uusi, sillä Siwan lopetettua 2010-luvun alussa S-market oli noin neljän vuoden ajan kunnan ainoa ruokakauppa Tapiontuvan aloittamiseen saakka.

M-ketju on entisten itsenäisten Spar-kauppiaiden perustama ryhmä, jolla on yhteensä kuutisenkymmentä myymälää. Tapiontuvan lopettaessa Etelä-Savoon jää M-market ainoastaan Mäntyharjuun.

Juvan M-market sulki ovensa runsas vuosi sitten.

Uusimmat uutiset