Tilaajalle

Mikkeliläiset nuoret yrittäjät perustivat lounasravintolan, jossa tehdään ruokaa hävikkituotteista: "On järkyttävää, mitä määriä ruokaa esimerkiksi kaupoista menee roskiin", sanoo nuori yrittäjä Jonna Junnonen

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa heitetään ruokaa pois todella paljon, noin 450 miljoonaa kiloa. Ilmastonmuutoksen takia tavallisenkin kuluttajan pitäisi miettiä omaa ruokahävikkiään. Kokosimme vinkit hävikkiruoan vähentämiseen.

Jaakko Avikainen

Nuoret yrittäjät Tuulia Mäkinen (vas.), Ella Riipinen ja Jonna Junnonen tekevät Keken lounas -nimisessä ravintolassaan ruokaa Palvelutukku Itä-Suomen hävikistä. Toimitusjohtaja Tarja Kankkunen kokoaa itselleen lounasta.

Jono ulottuu pitkälle tiskin taakse. Keken lounas -nimisen lounasravintolan nuoret yrittäjät, Etelä-Savon ammattiopiston Esedun merkonomiopiskelijat Ella Riipinen, Jonna Junnonen ja Tuulia Mäkinen täyttävät ruoka-astioita ja korjaavat tyhjiä lautasia pois pöydästä. Asiakkaita riittää.

Uusimmat uutiset