Norpanhovin päiväkodissa Mikkelissä todettiin mineraalivillakuituja sisäilmassa ja ilmavuotoja rakenteista — "Rakennuksessa on oman aikakautensa mukaisia riskirakenteita, kiinteistön omistaja on luvannut ryhtyä toimenpiteisiin näiden poistamiseksi", sanoo kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen

Sairilan koulussa puolestaan tehdään marraskuussa katselmus, jonka perusteella päätetään onko koulussa tarpeellista tehdä joitakin sisäilman olosuhdemittauksia.

Katja Juurikko

Mikkelissä on useita kiinteistökohtaisia sisäilmatyöryhmiä.
Mikkelissä on useita kiinteistökohtaisia sisäilmatyöryhmiä.

Mikkelin Anttolassa sijaitsevan päiväkoti Norpanhovin sisäilmatyöryhmä tiedottaa, että osa päiväkodin käyttäjistä on kokenut saavansa oireita kiinteistön sisäilmasta.

Tiloissa on todettu terveyshaitan riskiä nostavia tekijöitä, esimerkiksi mineraalivillakuituja sisäilmassa ja ilmavuotoja rakenteista. Lisäksi päiväkodissa on riskirakenteita.

Keittiön lattiasta on löytynyt aikaisemmin paikallinen kosteusvaurio. Tämä vaurio samoin kuin rakenteessa alapihan puolella oleva valesokkeli on korjattu kesän ja syksyn 2018 aikana.

Rakennuksessa on oman aikakautensa mukaisia riskirakenteita. — Jarkko Hyttinen

— Rakennukseen on tehty kattavat sisäilmatutkimukset keväällä 2018. Tällöin rakennuksessa ei ole havaittu mitään tavallisesta poikkeavaa. Kohteessa tehdyissä lämpökamerakuvauksissa näkyy kuitenkin ilmavuotoja, sanoo kaupungin kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen.

— Rakennuksessa on oman aikakautensa mukaisia riskirakenteita. Näiden korjaamista on suositeltu ja kiinteistön omistaja on luvannut ryhtyä toimenpiteisiin näiden poistamiseksi. Vaikka rakennuksessa on aikakaudelleen tyypillisiä riskirakenteita, niin niistä ei ole tutkimuksissa löytynyt vaurioita, toteaa hyttinen.

Sisäilmatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran tammikuussa. Norpanhovissa on yhteensä 32 varhaiskasvatuspaikkaa.

Sairilan kouluun
tulossa katselmus

Terveysvalvonnan ja tilapalveluiden edustajat tekevät marraskuun aikana Sairilan koulussa katselmuksen, jonka perusteella päätetään onko koulussa tarpeellista tehdä joitakin sisäilman olosuhdemittauksia. Mittauksiin kuuluvat esimerkiksi lämpötilan, sisäilman suhteellisen kosteuden ja hiilidioksidin mittaukset.

Sairilan koulun sisäilmatyöryhmä perustettiin aiemmin tänä syksynä, kun muutama henkilö alkoi oireilla koulussa.

Rahulan koulun oppilaat siirtyivät tänä vuonna sisäilmaongelmien vuoksi Sairilan kouluun. Koulu tutkittiin ennen muuttoa, eikä rakennuksessa tuolloin havaittu sisäilmaongelmaa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat