Marika Kongalle Mäntyharjun kunnan Reissumies-arvonimi – Lasse Kurvinen pokkasi maailmanmestaruudella Vuoden mediatekopalkinnon

Palkinnot oli tarkoitus jakaa keskiviikkona Runoja ja tekoja -tilaisuudessa, mutta se jouduttiin perumaan koronatilanteen takia.

Vesa Vuorela

Yrittäjä Marika Kongalle on sadellut kunniaa viime aikoina.
Yrittäjä Marika Kongalle on sadellut kunniaa viime aikoina.

Kongaamon yrittäjä Marika Konga on Mäntyharjun kunnan uusin Reissumies. Arvonimi annetaan henkilölle, joka on vaikuttanut merkittävästi kunnan kehittämiseen ja myönteisen kuntakuvan luomiseen.

– Marika Konga on esimerkillisellä tavalla osoittanut Mäntyharjun luontevaksi paikaksi yritystoiminnalle. Hänen toimintansa korostaa mäntyharjulaista yrittäjähenkeä nuoren yksinyrittäjän näkökulmasta katsottuna, 10 vuoden yrittäjäkokemuksella, kunnasta perustellaan.

Myönteistä mainetta Konga on Mäntyharjulle tosiaan tuonut. Syksyllä Konga palkittiin valtakunnallisena vuoden yksinyrittäjänä. Lisäksi Kongaamon päätuote, Väriterapia-takit, on jo kahdesti valittu vuoden käsityötuotteeksi.

Arvonimi myönnetään reissumiestoimikunnan esityksestä ja kunnanhallituksen päätöksellä. Arvonimen jakamisessa oli muutaman vuoden tauko.

Jukka-Pekka Purtilo

Lasse Kurvinen pokkasi Vuoden mediatekopalkinnon maailmanmestaruudellaan.
Lasse Kurvinen pokkasi Vuoden mediatekopalkinnon maailmanmestaruudellaan.

Mediatekopalkinto maailmanmestarille

Samalla palkittiin myös Vuoden mediateko, jonka päätti kunnan elinkeinoyhtiö Mäsek Oy.

Tänä vuonna palkinto annettiin Lasse Kurviselle. Kurvinen voitti lokakuussa flat trackin maailmanmestaruuden. Kurvisen MM-voitosta uutisoitiin aktiivisesti valtakunnan medioissa.

– Pelkästään kilpailua seuranneena päivänä Mäntyharju nousi otsikoihin Lasse Kurvisen MM-tittelin myötä niin monta kertaa, että se kattoi 22 prosenttia kaikesta printtimedian uutisoinnista, jossa Mäntyharju on mainittu vuoden aikana. Mainosarvo tuon päivän osalta oli 3,5 miljoonaa euroa, palkintoa perustellaan.

Kurvinen on myös Mäntyharjun kunnan tekninen johtaja. Perusteluiden mukaan kunta on noussut uutisoinnissa esiin positiivisessa valossa sekä työnantajana että moottoriurheilun osalta.

Vuonna 2019 mediatekopalkinto jaettiin Griffin Events Finlandille ja vuonna 2018 ravitamma Ranch Kellylle.