Pieksämäellä ja Mäntyharjussa maastopalot — Etelä-Savoon on ennusteen mukaan tulossa voimaan ruohikkopalovaroitus

Etelä-Savoon on ennusteen mukaan illalla tulossa voimaan ruohikkopalovaroitus. Silloin avotulen tekeminen on lain mukaan kielletty.

Kai Skyttä

Etelä-Savossa on syttynyt torstaina maastopaloja.

Pieksämäellä ja Mäntyharjussa syttyi torstaina maastopalot.

Pieksämäen maastopalo syttyi Lahnalantiellä puolenpäivän aikaan. Tuli karkasi risujen poltosta ja noin puoli hehtaaria taimikkoa paloi.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joni Himberg kertoo, että paikallaolijat saivat palon rajattua vedellä. Jälkisammutustoimet olivat käynnissä yhden jälkeen iltapäivällä.

Iltapäivällä puoli kahden jälkeen myös Mäntyharjun Kumpulantielle tuli hälytys keskisuuresta maastopalosta.

Siellä paloi mökin pihassa noin kolmen aarin verran heinikkoa ja hakkuuaukeaa. Pelastuslaitos sai palon rajattua nopeasti eikä palo päässyt leviämään tontilla oleviin rakennuksiin. Palon syttymissyytä ei tiedetä.

Etelä-Savoon on ennusteen mukaan illalla tulossa voimaan ruohikkopalovaroitus. Silloin avotulen tekeminen on lain mukaan kielletty.

Himberg muistuttaa, että vaikka tällä hetkellä ei ole varoituksia voimassa, on tulenkäsittelyn kanssa oltava erityisen varovainen sään tuulisuuden ja pintamaan kuivuuden vuoksi.

Juttua päivitetty tiedoilla Mäntyharjun palosta klo 15.34.