Mikkelin lukion Lucia-neito Katriina Janhunen lauloi ensimmäistä kertaa yksin kirkossa ja sai suuret suosionosoitukset — Luciaksi valittiin rohkea nuori nainen, joka haluaa vaikuttaa asioihin

Uuden Lucia-neidon valitsevat perinteisesti lukion abipojat toisen vuosikurssin tyttöjen joukosta. Katriina Janhunen on tehnyt vaikuttamistyötä esimerkiksi Mikkelin nuorisovaltuustossa, partiossa sekä lukion opiskelijakunnan hallituksessa.

Jaakko Avikainen

Lucia-neidoksi valittiin tänä vuonna Katriina Janhunen. Saattajana Vili Korhonen.
Lucia-neidoksi valittiin tänä vuonna Katriina Janhunen. Saattajana Vili Korhonen.

Mikkelin lukion tämän vuoden Lucia-neidoksi on valittu mikkeliläinen Katriina Janhunen. 17-vuotias Janhunen opiskelee Mikkelin lukiossa toisella vuosikurssilla.

Uuden Lucia-neidon valitsevat perinteisesti lukion abipojat toisen vuosikurssin tyttöjen joukosta. Janhunen sai tietää valinnastaan noin kuukausi sitten.

— Lucia-juhla ja sen sanoma on aina ollut minulle tärkeä. Siksi tuntui todella hienolta saada tämä kunnia, Janhunen kertoi hymyillen.

Lucian päivää vietetään joka vuosi 13. joulukuuta Pyhän Lucian muistoksi. Lucia-perinteen esikuvana on Sisiliassa vuosina 284—305 elänyt neito, joka hylkäsi ylhäisen kosijansa ja omisti elämänsä köyhien auttamiselle. Suomessa ajatuksena on, että Lucia tuo valoa talven pimeyteen. 

Rauhallinen ja iloinen nuori nainen

Lucia-neidon ensimmäinen tehtävä oli olla tähtenä Mikkelin tuomiokirkossa torstaina järjestetyssä Lucia-juhlassa. Janhunen asteli kirkon käytävää pitkin kuuden tähtitytön ja saattajan, Mikkelin lukion abin Vili Korhosen kanssa. 

Olen avoin ja ihmisläheinen. Haluan kohdata ihmiset sellaisina kuin he ovat. — Katriina Janhunen

Mikkelissä abipojat ovat jo vuosikymmenten ajan valinneet kaupunkiin uuden Lucia-neidon. Korhonen piti kirkossa myös puheen Lucia-neidolle ja kertoi syitä siihen, miksi juuri Janhunen päätettiin valita tämän vuoden Lucia-neidoksi. 

Janhusta kuvailtiin rauhalliseksi ja iloiseksi nuoreksi naiseksi, joka luo ympärilleen hyvää ilmapiiriä. Hän katsoo aina ihmisiä silmiin ja hymyilee.

Jaakko Avikainen

Lucia-neidon ja tähtityttöjen asuja ohjaavat perinteet: puku on valkoinen ja vyötärölle solmittava nauha punainen. 

Janhusta kehuttiin myös siitä, että hän uskaltaa tehdä rohkeasti päätöksiä muista välittämättä ja haluaa vaikuttaa asioihin. 

— Toivon, että hymysi ja kynttiläkruunusi tuovat valoa koko Mikkeliin, Korhonen päätti puheensa.

Kirkossa annettiin isot suosionosoitukset

Janhunen kertoo tunnistavansa itsessään puheessa mainitut piirteet. Hän on tehnyt vaikuttamistyötä esimerkiksi Mikkelin nuorisovaltuustossa, partiossa sekä lukion opiskelijakunnan hallituksessa. Nuorisovaltuustoon Janhunen valittiin tänä syksynä jo toista kertaa.

— Olen avoin ja ihmisläheinen. Haluan kohdata ihmiset sellaisina kuin he ovat, Janhunen sanoi. 

Vaikuttamisen lisäksi Janhunen harrastaa musiikkia. Hän oli yläasteella musiikkiluokalla ja on sen jälkeenkin käynyt laulutunneilla. Tuomiokirkon Lucia-juhlassa Janhusen laulutaidoista saatiin komea näyte, kun hän lauloi yksin O helga nattin eli Oi jouluyön.

Vaikean laulun korkeatkin kohdat menivät hienosti ja täysi kirkkosalillinen ihmisiä antoi suuret suosionosoitukset, vaikka yleensä kirkossa ei taputeta.

— En ollut ikinä ennen laulanut kirkossa yksin tällä tavalla. Laulu kaikui niin hienosti, Janhunen ihasteli. 

Voit katsoa tästä videon Lucia-juhlasta, jos et näe alla olevaa videota.

Jaakko Avikainen

Lucia-neidon ja tähtityttöjen esiintymisiin kuuluu olennaisesti musiikki.

Lucia-neidon ja tähtityttöjen loppuviikko on kiireinen. Torstaina he kiertävät vielä lukiolla ja lisäksi heillä on esitykset Kiiskinmäen päiväkeskuksessa ja Rokkalassa puurojuhlassa.

Lauantaina 15. joulukuuta kello 10 Lucia-neito tähtityttöineen esiintyy Pohjola-Nordenin järjestämässä tilaisuudessa kauppakeskus Stellassa. Kaikille kansalaisille tarkoituksen tilaisuuden jälkeen Lucia-neito ja tähtitytöt vierailevat vielä vanhainkodeissa.

Uusimmat uutiset