Satu Taavitsainen hämmentyi asunsa saamista haukuista — ”Kuka omistaa pukujen värit?”

Mikkeliläisen kansanedustaja Satu Taavitsaisen (sd.) julkaisema kuva on nostattanut kiihkeän keskustelun saamelaiskulttuurin tunnusmerkkien käytöstä.

Kansanedustaja Satu Taavitsaisen äiti Pirjo Aaltonen kuvasi pääsiäisvierailulla olleen tyttärensä Kittilän Könkäällä.
Kansanedustaja Satu Taavitsaisen äiti Pirjo Aaltonen kuvasi pääsiäisvierailulla olleen tyttärensä Kittilän Könkäällä.

Mikkeliläisen kansanedustaja Satu Taavitsaisen (sd.) sosiaalisessa mediassa julkaisema kuva on nostattanut kiihkeän keskustelun saamelaiskulttuurin tunnusmerkkien käytöstä.
Taavitsainen esiintyy kuvassa äitinsä puvussa, jonka kittiläläinen ompelija on tehnyt tälle Enontekiön puvun mallin mukaan noin kaksikymmentä vuotta sitten.
— Äitini halusi ottaa minusta kuvan se päällä käydessämme pääsiäisenä hänen luonaan Kittilässä, Taavitsainen kertoo sähköpostitse.

Saamelaisaktivistit kritisoivat Twitter-kommenteissaan asua epäaidoksi. Asusta esitetyt kannanotot ihmetyttävät Taavitsaista.
— Olen todella hämmentynyt aggressiivisesta ja fundamentaalisesta käyttäytymisestä, jota saamelaisaktivistit Outi Länsman ja Pirita Näkkäläjärvi ynnä muut harjoittavat.
— Tulkitsen, että he eivät selvästikään pidä metsäsaamelaisuutta "oikeana" saamelaiskulttuurina, ja vaikka heille kertoo puvun taustan, sillä ei ole heille merkitystä.
Taavitsainen kertoo, että hänen äitinsä on metsäsaamelaista sukua Kittilän Könkäältä.
— Suvun kantavanhemmat ovat Juho ja Kadja, joka oli Lapin suurnoidan, saamelaisten shamaanin tytär. Olen aina ollut läheinen sukuni kanssa ja kiinnostunut saamen kielestä, rakastanut joikuja ja tuulta. Sukuni on asunut 400 vuotta samalla paikalla ja olen käynyt siellä säännöllisesti.

Taavitsaisen mielestä kaikkien saamelaisten tulisi pitää yhtä ja hyväksyä kulttuurin monimuotoisuus. Hän huomauttaa, että kukaan ei omista värejä, eikä missään laissa sanota, mikä on aitoa.
— Kauniita värejä ja kuvioita käytetään asuissa, kun ihmiset ottavat vaikutteita revontulista ja luonnosta, joka on aina aito, ja kuuluu meille kaikille.
Taavitsaisen mukaan monella on kaapissa hänen äitinsä puvun kaltaisia pukuja, mutta niiden käyttämistä ehkäisee pelko saamelaisaktivistien kritiikistä.

Taavitsainen pohtii, onko keskustelussa pohjimmiltaan kyse vaatteista.
— Keskustelu Twitterissä oli loukkaavaa, ja koin sen vihapuheena. On todella surullista, jos aktivistien mukaan kittiläläiset tai savukoskelaiset ihmiset eivät ole yhtä "aitoja" kuin enontekiöläiset tai inarilaiset.
— Saamelaisilla olisi mahdollisuus saada ystäviä ja heidän asioidensa puolestapuhujia. Tämä kannattaa hyödyntää, eikä pilata omia mahdollisuuksia erottelemalla ihmisiä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.