Tilaajalle

Selvitys: Kaakkois-Suomeen nousee yli 400 miljoonalla eurolla sairaalakantaa, Mikkeliin tulee yli neljäsosa siitä — Asiantuntijaprofessorin mukaan uusiin sairaaloihin ei riitä potilaita

Sairaalainvestointien määrä on pyritty suitsimaan lainsäädännöllä, mutta poikkeuslupia on silti myönnetty runsaasti. "Hallitusohjelman säästötavoitteet eivät voi mitenkään toteutua, jos kaikki jatkavat tähän malliin."

Kotkassa uutta valmistuu ensi vuonna ja peruskorjaus vuonna 2023. Mikkelin kokonaisuus valmistuu vuonna 2022. Lappeenrannan K-sairaala valmistui tänä vuonna, peruskorjausta tehdään vuoden 2022 loppuun. Kouvolan Ratamo-keskuksen pitäisi olla valmis vuonna 2022.

Kaakkois-Suomeen rakentuu lähivuosina tuntuvasti uusia julkisia sosiaali- ja terveysalan kiinteistöjä. Esimerkiksi Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Carea toteuttaa yhteensä 217 miljoonan euron sairaalahankkeet. Pakettiin kuuluvat Ratamo-keskus Kouvolassa, terveydenhuollon lisärakennus Kymenlaakson keskussairaalassa sekä keskussairaalan peruskorjaus.