Kortitonkin saa ajaa jääradalla - muista silti poliisin neuvot

Jääradalla voi ajaa maastoliikennelain mukaan 15-vuotiaana. Jäätiellä tarvitaan tieliikennelain mukainen ajokortti.

Jukka Laitinen

Hirvensalmella on pitkät perinteet jäärata-ajojen järjestämisestä. Näin liukasteltiin vuonna 1999.

Kortiton teini-ikäinen kuljettaja saa ajaa moottorikelkkaa, moottoripyörää, autoa tai vaikkapa mönkijää jäällä, kunhan on täyttänyt 15-vuotta.

Moottoriajoneuvon rattiin voi hypätä nuorempanakin, kunhan ajaminen tapahtuu varmasti suljetulla alueella, jonne ulkopuolisilla ei ole mahdollista päästä. Vastuu on tietysti huoltajalla.

Jääteillä vallitsee tieliikennelaki, joten niillä kuljettajalla on oltava ajokortti.

Itä-Suomen poliisin ylikomisario Petri Isokuortin mukaan kansalaiset kyselevät jäällä ajamisen laillisuudesta aika ajoin.
— Se kulminoituu yleensä niihin paikkoihin, joissa on enemmän virkistyskäyttöä tai lähistöllä asuu ihmisiä.
— Yleisesti ottaen jääradalla ajamisessa, autoilijoilla on iso vastuu kevyttä liikennettä kohtaan.

Kevyellä liikenteellä Isokuortti tarkoittaa esimerkiksi jäällä liikkuvia hiihtäjiä. Suurin sallittu nopeus jäällä on 80 kilometriä tunnissa.
— Laki ei tarkoita sitä, että jäällä saisi ajaa miten tahansa.

Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen alueella ainoastaan Hirvensalmeen on haettu täksi talveksi yksi lupa jäärataa varten. Ympäristöpäällikkö Hanna Pasonen on selvitellyt jääratoihin liittyviä pykäliä ympäristöministeriöstä.
— Selkeää tulkintaa ei ole olemassa, mutta eräs virkamies tulkitsi, että ihan kaikkia ratoja ei tarvitse luvittaa, vaikka ajelu olisi toistuvaa.

Pasonen kuitenkin muistuttaa, että jääradalla ajamisesta ei saa olla haittaa esimerkiksi vesialueen muille käyttäjille tai ympäristölle. Lupa jäärataan on maksuton ja sen saa kuukaudessa. Myöntäjä on asianosaisen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Mikko Kääriäinen

Mikko Kääriäinen

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.