Suruliputus Xamkin kampuksilla kolarissa menehtyneiden muistoksi

Kolme Mikkelin ammattikorkeakoulussa opiskellutta opiskelijaa menehtyi liikenneonnettomuudessa Ivalossa.

Maija Mehtälä

Mamkissa oli kevään kahdessa haussa yhteensä 672 aloituspaikkaa. Ensisijaisia hakijoita oli 1 435, eli yhtä aloituspaikkaa kohti hakijoita oli 2,14.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun eli Xamkin kaikilla kampuksilla, Mikkelissä, Savonlinnassa, Kotkassa ja Kouvolassa järjestetään tiistaina suruliputus kolarissa menehtyneiden opiskelijoiden muistoksi.

Kolme Ivalossa auto-onnettomuudessa kuollutta opiskelijaa olivat Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Mamkin vararehtori Mirja Toikka vahvistaa, että heidän kotimaansa olivat Kreikka, Saksa ja Ranska. Onnettomuus sattui lauantaina.

Toikka kertoo, että Mikkelin ammattikorkeakoululla pidetään tiistaina kello 12 minuutin hiljainen hetki. Myös kriisiapua on järjestetty.

Suru-uutinen on koskettanut erityisesti Mamkin kansainvälisiä opiskelijoita, sillä heidän yhteisönsä on ammattikorkeakoululla tiivis jo yhteisten suomen kielen opintojenkin vuoksi.

Mamkissa opiskeleva ranskalainen Arnaud Vital kertoo tunteneensa kaikki onnettomuuden uhrit ja käyneensä osan kanssa paljon samoilla luennoilla.
— Uutista oli aluksi vaikea uskoa todeksi.

Onnettomuuden tultua ilmi tietoa kyseltiin aluksi muilta opiskelijoilta ja verkosta. Yhden uhrin nimi löytyi pian onnettomuuden jälkeen ranskalaisesta verkkolehdestä.
— Ehkä Ranskan lähetystö tiedotti asiasta muita lähetystöjä nopeammin, Vital arvelee.

Vitalin mukaan virallista tietoa onnettomuudesta tuli Mikkelin ammattikorkeakoulun kautta heti maanantaina turhien huhujen estämiseksi.

Mikko Kääriäinen

Mikko Kääriäinen

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.