Toiminta koulutilan maiseman puolesta toi tunnustuksen - Koulutilan ystävät kehittävät perinnemaisemaa yhdessä kaupungin ja otavalaisten kanssa

Etelä-Savon vuoden 2017 maisemateon pokannut Koulutilan ystävät ry seuraa tarkasti alueen kaavatyötä

Vesa Vuorela

Juha Tolvanen, Sari Kiiliäinen, Marjaana Kovanen ja Huisi-koira 
katsastivat syksyistä koulutilan raittia lauantaina. Vasemmalta on 
puretttu kolme asumiskelvotonta kerrostaloa. Puuvanhukset suojattiin 
huolellisesti purkutöiden ajaksi.
Juha Tolvanen, Sari Kiiliäinen, Marjaana Kovanen ja Huisi-koira katsastivat syksyistä koulutilan raittia lauantaina. Vasemmalta on puretttu kolme asumiskelvotonta kerrostaloa. Puuvanhukset suojattiin huolellisesti purkutöiden ajaksi.

Otavan koulutilan ystävät ry:n toiminta sai Etelä-Savon vuoden 2107 maisemateko -tunnustuksen. Hallituksen jäsenet Marjaana Kovanen, Sari Kiiliäinen ja Juha Tolvanen ovat iloisia iloisia yhdistyksen saamasta tunnustuksesta, mutta tärkeintä heille on onnistuminen itse perustoiminnassa.
— Me saatiin esimerkiksi Madame pelastettua, Kovanen sanoo.

Toistasataavuotias Madame on puistolehmus, joka kasvoi vain parin metrin päässä puretusta kerrostalosta. Madame ja muut kerrostalojen tonteilla kasvaneet puut suojattiin purkutyöltä levyillä.

— Anna-Liisa Koiviston panos ja asiantuntemus oli tässäkin tärkeä, Tolvanen muistuttaa.

Kolmikko luonnehtii Koivistoa yhdistyksen kokoavaksi voimaksi ja toiminnan innostavaksi ideoijaksi.

Viljamakasiinin ja jugendtyylisen johtajanasunnon väliseltä alueelta purettujen kolmen kerrostalon tilalla on nyt nurmikenttä ja reunoilla vanhoja poppeleita ja lehmuksia.
— Puita voisi lisätä. Ennen kerrostaloja paikalla on ollut omenatarha, Kovanen miettii.

Hallituskolmikko kertoo yhteistyön sujuvan hyvin kaupungin kanssa. Yhdistys seuraa tarkasti meneillään olevaa alueen kaavoitusta.

— Emme yhdistyksenä vastusta mitään periaatteesta. Olemme avoimia alueen kehittämiselle, Tolvanen sanoo.

Kulttuurimaiseman vaalijoiden turvallisuudentunnetta vahvistaa se, että monet tilan vanhoista rakennuksista ovat suojeltuja ja koulutila esiintyy kulttuurihistoriallisesti merkittävien alueiden listauksissa.

Yhdistys on tällä hetkellä huolissaan näyttely- ja kulttuuritalona toimivan vanhan kivinavetan katon kunnosta. Katto vuotaa pahasti.
— On jouduttu siirtymään kattiloista jo saaveihin. Jos kattoa ei saada kuntoon, niin parissa vuodessa tapahtuu pahoja vahinkoja, Tolvanen sanoo.

Suuren tiilikaton uusiminen pelkästään talkoourakkana on kohtuuttoman suuri.
— Mutta meistä saa kyllä talkoisiin apua, Tolvanen sanoo.

Maisemateon valintaraati nosti esille Koulutilan ystävien toiminnan yhteisöllisen luonteen. Kiiliäinen kertoo yhteistyön olevan järkevää ja käytännöllistä.
— Järjestämme yhdessä Otava-seuran kanssa tulevan joulutapahtuman. Samoin on pidetty yhteiset juhannusjuhlat. Pienessä kylässä aktiivisia yhdistystoimijoita ei kuitenkaan ole kovin paljon. Yhdessä saamme enemmän aikaan.

Ylpeytenä laaja puulajipuisto

Koulutilan opetustoiminta lopetettiin vuonna 2014, kun opetus keskitettiin Salosaareen. Maatalousalan koulu oli Otavaan perustettu vuonna 1856.
Otavan koulutilan ystävät ry perustettiin vuonna 2015. Aluetta hallinnoi nyt Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy.

Yhdistys haluaa osaltaan huolehtia miljöön säilymisestä elävänä ja vaalia koulutilan perinnettä oppimisen ja valistumisen ympäristönä.

Koulutilan lopettamisen jälkeen alueelle on muuttanut uusia asukkaita ja siellä toimii useita eri alan yrityksiä.

Entisessä opetusnavetassa paikallisen maatalousyrittäjän lypsykarja huolehtii osaltaan maiseman säilymisestä, ja navetta toimii muun muassa koululaisten vierailukohteena.

Yhdistys on muun muassa tehnyt maastokartoituksen ja varustanut nimilapuilla puiston puuvartiset kasvit. Entinen koulutila onkin Mikkelin seudun laajin arboretum eli puulajipuisto.

Puisto toimii oppimisympäristönä, jossa koululaiset ja opiskelijat käyvät tutustumassa kasvilajeihin. Puistoon pääsee vapaasti tutustumaan myös muu yleisö.
Yhdistys järjestää erilaisia yleisötapahtumia. Seuraavaksi on vuorossa joulumarkkinat 9.12. kello 10 — 13.