Mikkelin kirjastoauto tuli myyntiin - tarjouksia voi jättää kaupungille

Toiminta lakkasi vuoden alussa.

Taru Hokkanen

Mikkelin kirjastoauton toiminta lakkasi tämän vuoden alussa.

Mikkelin kaupunginkirjaston ja Etelä-Savon maakuntakirjaston entinen kirjastoauto on myynnissä. Käytöstä poistetusta kirjastoautosta voi jättää tarjouksia 30. maaliskuuta kello 20 saakka, kaupungin sivuilla kerrotaan.
Lisätietoja autosta saa ja näyttöajan voi sopia numerosta 050 311 7488.

Toiminta lakkasi vuoden alussa. Kirjastoauto ajoi viimeisen reittinsä ennen joulua. Autolle ei osoitettu määrärahoja enää vuodelle 2016, joten joulutauon jälkeen se ei palannut liikennöimään.

Vahvistaessaan vuoden 2015 budjettia kaupunki päätti, että käyttöikänsä päässä olevan auton tilalle ei hankita uutta ja kirjastoautotoiminnasta luovutaan.

Kaupunki teki jo vuoden 2014 syksyllä periaatelinjauksen siitä, että kehnoon kuntoon mennyttä kirjastoautoa ei korjata eikä uutta hankita, mutta asiasta käytiin poliittista vääntöä ja lopullisen lakkauttamispäätöksen tehnyt valtuusto pohti asiaa pitkään.

Kirjastoautossa oli vuonna 2014 lainoja 25 689 ja käyntejä 9 847. Suurin osa käynneistä tuli koulupysäkeiltä.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo