Aila-myrsky tulee Etelä-Savoon torstaina päivällä

Syysmyrsky on moukaroinut länsirannikkoa torstain vastaisena yönä.

Jaakko Avikainen

Etelä-Savon pelastuslaitos on varautunut Aila-myrskyn aiheuttamiin vahingontorjuntatehtäviin. Puita on kaatunut Suomen länsirannikoilla torstain vastaisena yönä ja myrskykeskus tulossa idemmäs päivän aikana.
Etelä-Savon pelastuslaitos on varautunut Aila-myrskyn aiheuttamiin vahingontorjuntatehtäviin. Puita on kaatunut Suomen länsirannikoilla torstain vastaisena yönä ja myrskykeskus tulossa idemmäs päivän aikana.

Aila-myrsky moukaroi Suomen länsirannikkoa torstain vastaisena yönä. Kymmenet tuhannet kotitaloudet jäivät ilman sähköä ja aamulla kahdeksan aikaan sähköttömiä kotitalouksia oli yli 80 000.

Eteläsavolaiset heräsivät torstaiaamuun rasvatyynessä ilmassa, pienen tihkusateen alla. Forecan päivystävän meteorologin mukaan tuulettomuus kertoo siitä, että matalapaineen keskus on parhaillaan maakunnan yllä. Kun matalapaineen keskus siirtyy idemmäs, alkaa Etelä-Savossakin tuulla.

Tuulennopeuden ennakoidaan nousevan puuskissa noin 20 metriin sekunnissa.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen kertoo, että myrskyn aikana ei ole rikottu kaikkien aikojen ennätyksiä, mutta syyskuiseksi myrskyksi Aila on poikkeuksellisen voimakas.

Aikaisin aamuyöstä mitattiin Pietarsaaren Kallanin sääasemalla tuulenpuuska, jossa puuskan nopeus oli 35,3 metriä sekunnissa.

Keskituuli, eli tuulen nopeuden keskiarvo kymmeneltä minuutilta, puhalsi esimerkiksi Rauman Kylmäpihlajan sääasemalla runsaat 29 metriä sekunnissa.

Tuulennopeuden ennakoidaan nousevan puuskissa noin 20 metriin sekunnissa.

Pelastuslaitos on valmiudessa

Etelä-Savon pelastuslaitoksella on varauduttu myrskyn tuloon miehittämällä johtokeskus. Päivystävän palomestarin Joni Himbergin mukaan paloasemilla ollaan valmiudessa myrskyn aiheuttamiin tehtäviin, mutta henkilöstöresursseja ei ole erikseen lisätty.

Ennakoitavissa on tuulivaurioita, jollaiset ovat työllistäneet palokuntia viime yönä ja tänään aamulla niin, että vahingontorjuntahälytyksiä on Länsi-Suomen puolella kirjattu satoja, käytännössä useita minuutissa kiireisimpään aikaan.

– Me raivaamme ainoastaan kriittisimmät puut. Sellaiset, jotka voivat aiheuttaa lisävahinkoja tai ovat kaatuessaan tukkineet tien, Himberg muistuttaa.

Kotona myrskyn liikkeitä voi seurata esimerkiksi netissä olevan sähkökatkokartan avulla. Sähköttömistä alueista voi päätellä, miten Aila-myrsky etenee.

Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisesta tuulesta maa-alueilla Etelä-Savossa torstain aikana. Myrskypuuskien aikana viisainta on pysytellä sisätiloissa, eikä mahdollisia omaisuusvahinkoja kannata ryhtyä korjaamaan ennen kuin tilanne on rauhoittunut.

Korjattu kuvatekstissä myrskyn nimi Ailaksi kello 10.46.