Mikkelin Maalismarkkinoiden alue uudistuu: Maaherrankatu pysyy liikenteen käytössä, kauppakeskus Stellassa pidetään tanssit

Torille tulee lisää myyntipaikkoja, kun kojujen sijoittelua tiivistetään.

Risto Hämäläinen

Ilmapalloja kaupattiin Mikkelin Maalismarkkinoilla vuonna 2014.
Ilmapalloja kaupattiin Mikkelin Maalismarkkinoilla vuonna 2014.

Perinteiset Maalismarkkinat pidetään Mikkelin torilla keskiviikkona ja torstaina. Markkinahumu alkaa molempina päivinä varhain aamulla, kun torikauppiaat aloittavat työt kello 7. Paikalle odotetaan noin sataa kauppiasta.

Tänä vuonna markkinatunnelmassa on mukana myös osa kauppakeskus Stellan liikkeistä. Mikkelin torikauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Kaija Ahonen kertoo, että yhdistys haastoi Mikkelin keskustan liikkeitä ja kauppakeskuksia osallistumaan markkinoihin esimerkiksi laittamalla joitakin tuotteitaan tarjoukseen markkinoiden ajaksi.

Stellasta mukaan on ilmoittautunut yli 10 liikettä.

– Lisäksi Stellan Tähtitorilla järjestetään markkinatanssit keskiviikkona kello 11 ja 13. Siellä on soittoa ja laulua ja pääse pyörähtelemään, Ahonen sanoo.

Myös itse markkina-aluetta on uudistettu.

Tänä vuonna Maaherrankadulla ei ole torikojuja tai poliitikkojen telttoja, vaan katu on normaalisti liikenteen käytössä. Kadun bussipysäkit huputetaan ja niihin voi parkkeerata henkilöautolla.

Poliitikot sijoitetaan kävelykadulle poliisitalon ja kauppakeskus Akselin välimaastoon, ja kauppiaat saadaan mahtumaan torille, kun torin asettelua tiivistetään.

Ahonen kertoo, että torikauppiaat ehdottivat kaupungille toripaikkojen tiiviimpää sijoittelua jo vuonna 2017.

– Siinä on sellainen veikeä asia, että jos vastakkaisten torikauppiaiden väliin jäävä käytävä on 4–8 metriä leveä, asiakkaan mielessä tori näyttää ihan tyhjältä. Ja jos vielä jokunen myyjä jää tulematta paikalle esimerkiksi sään takia, välit seuraavaan kauppiaaseen ovat vielä isommat, Ahonen kertoo.

Kun käytäviä kavennetaan, torille mahtuu noin 30 kauppiasta aiempaa enemmän. Kun Maaherrankadulta poistuu samaan aikaan 27 myyntipaikkaa, pysyy Maalismarkkinoiden myyntipaikkojen määrä kutakuinkin ennallaan.

Maalismarkkinat Mikkelin torilla keskiviikkona 11.3. klo 7–18 ja torstaina 12.3. klo 7–17.