Nokkakolari Porrassalmentien ja Anttolantien risteyksessä Mikkelissä — Kaksi henkilöautoa hajosi ajokelvottomiksi

Kolarissa oli osallisina kaksi henkilöä, jotka vietiin sairaalaan tarkistettaviksi.

Taru Hokkanen

Nokkakolarissa olleet henkilöautot eivät ole enää ajokuntoisia.
Nokkakolarissa olleet henkilöautot eivät ole enää ajokuntoisia.

Porrassalmentieltä kääntynyt henkilöauto törmäsi keula edellä Anttolantietä ajaneen henkilöauton keulaan Mikkelissä keskiviikkona.

Etelä-Savon pelastuslaitos sai hälytyksen kolarista hieman ennen kello kymmentä aamulla.

Porrassalmentieltä ajanut auto ajoi risteysnopeutta, ja Anttolantietä kulkeneella henkilöautolla oli kuudenkymmenen kilometrin nopeusrajoitus.

Yhteentörmäyksen voimasta molempien autojen keulat menivät sisään eivätkä autot olleet enää ajokuntoisia.

Päivystävän palomestarin Joni Himbergin mukaan nokkakolarin syy oli jonkinlainen arviointivirhe.

Kolarista aiheutui pieneksi hetkeksi haittaa liikenteelle.

— Pelastuslaitos sai siivottua risteyksen nopeasti, Himberg sanoi.

Paikalle saapui pelastuslaitoksen lisäksi yksi poliisipartio ja kaksi ambulanssia.
Henkilövahinkoja ei sattunut, mutta kolarissa olleet kaksi henkilöä vietiin sairaalaan tarkastettaviksi.