Maakuntavaltuustolta vahva vetoomus yhtenäisen Etelä-Savon puolesta — Vetoomus hyväksyttiin äänin 48—9

Maakuntavaltuusto äänesti ja päätti kannanotosta, jonka mukaan vain yhtenäinen Etelä-Savo pärjää ja menestyy.

Vesa Vuorela

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Satu Taavitsainen.
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Satu Taavitsainen.

Etelä-Savon maakuntavaltuusto ja maakuntahallitus ovat ottaneet äänestyksien jälkeen tiukan kannan yhtenäisen Etelä-Savon maakunnan puolesta.

Tiistaina Etelä-Savon maakuntavaltuusto päätti äänin 48—9 antaa kannanoton, jonka mukaan vain yhtenäinen Etelä-Savo pärjää ja menestyy. Kannanottoa vastaan äänestivät kuusi savonlinnalaista sekä Pieksämäeltä Antti Kivimäki (kd.) ja Jari Rajapolvi (ps.) sekä Mikkelistä Jussi Marttinen (ps.).

Kannanottoa vastaan äänestänyt Esa Valkonen (vas.) Savonlinnasta sanoi, että ei voinut hyväksyä sitä, koska lausuman sisältöä ei tiedetty.

Lausunnon sanamuoto oli peräisin mäntyharjulaisen Markku Häkkäsen (kok.) pitämästä kokoomuksen ryhmäpuheenvuorosta, jota sittemmin julkilausumaksi esittivät mikkeliläinen Petri Pekonen (kesk.) ja mikkeliläinen Jarno Strengell (sd.) sekä monet muut.

Joidenkin mielestä äänestystilanne oli sekava

Valtuuston puheenjohtaja Satu Taavitsainen (sd.) vastasi Valkoselle kokouksessa, että ”julkilausuman sisältö on, että vain yhtenäinen Etelä-Savo pärjää ja menestyy. Ehkä siihen muutama lause perusteluja tulee lisäksi”.

Taavitsainen ei sallinut enää keskustelua kannanoton sisällöstä. Joidenkin mielestä äänestystilanne oli sekava.

— Yhtenäistä maakuntaa kannatamme tietenkin, mutta siinä vaiheessa ei voinut tietää, tuleeko mukaan sote-kannanotto, sanoi kannanoton puolesta äänestänyt savonlinnalainen Lauri Kosonen (vihr.) kokouksen jälkeen.

Maakuntavaltuuston tiedotteessa Taavitsainen perusteli, että ”koko Etelä-Savon lähtökohdat ja uhkakuvat väestön vähenemisestä ja osaavan työvoiman saamisesta ovat niin samankaltaisia, että maakunnan kehittämistä ja edunvalvontatyötä pitää tehdä yhdessä”.

Lisäksi kokouksessa kokoomus ehdotti ryhmäpuheenvuorossaan istuntoa tai seminaaria, jossa mietittäisiin, onko Etelä-Savon maakuntaa, mikä se on ja mikä sen tavoite on.

Maakuntahallitus otti myös kantaa

Maanantaina maakuntahallitus puolestaan päätti, että sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistamishankkeet pitää toteuttaa maakunnittain. Etelä-Savon maakuntahallitus päätti asiasta äänin 10—2.

Äänestyksessä hävisivät savonlinnalaiset Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) ja Lea Sairanen (kok.). Heidän mielestään maakuntaliiton olisi pitänyt todeta noudattavansa lausunnossaan jäsenkuntiensa ilmaisemaa tahtoa sote-valmistelun etenemisestä. Savonlinnalainen Jarkko Wuorinen (kesk.) äänesti tyhjää.

Savonlinnan seudun kunnat ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua Pohjois-Savon sote-valmisteluun.

Juttua muokattu kello 14.31. Korjattu Jarno Strengellin puoluekanta.

Juttua muokattu kello 14.38: Kaikki kannanottoa vastustaneet eivät olleet savonlinnalaisia.

Juttu päivitetty kauttaaltaan kello 16.47.

Kommentoidut