Mikkelin villit sinkut ovat pian taas liikenteessä

Mikkelissä asuu yksin 5 500 miestä ja 7000 naista.

Anna Uusiheimalan Deittisirkus järjestää sinkkutapahtumia eri puolilla Suomea.

Mikkelissä on Suomen tilastotietokeskuksen tuoreimman tiedon mukaan noin 12 500 yhden hengen taloutta. Reilut 5 500 näistä on yksin asuvia miehiä ja noin 7 000 yksin asuvia naisia.

Lisäksi on noin 1 700 yhden vanhemman perhettä. 1 433 on sellaista, joissa nainen asuu yksin lasten kanssa ja 267, jossa mies asuu yksin lasten kanssa.

Mikkelin alueen sinkkujen määrästä saa näiden lukujen valossa jonkin tyyppisen määrällisen käsityksen.

— On kuitenkin muistettava, että yksin asuminen ei tarkoita aina sitä ettei olisi sitoutunut parisuhteeseen tai se että jos asuu jonkun kanssa sitä, että olisi parisuhteessa, muistuttaa Anna Uusiheimala Deittisirkuksesta.

Lisäksi esimerkiksi opiskelijoiden alle 30 vuotiaiden tilastointi on lähes mahdotonta vilkkaasti muuttuvien parisuhdestatusten vuoksi.

Deittisirkus on Suomen ainut sinkkutapahtumiin erikoistunut yritys ja järjestää tapahtumia ympäri Suomea aina Helsingistä Rovaniemelle saakka.

Love Bileisiin ei ole ennakkovarauksia ja ne pidetään Mikkelin – Bar`n`Night Vaakunassa suuren suosionsa vuoksi jo kolmatta kertaa.

Ajankohta on perjantai 26.8.2016. Alkuohjelmassa on leikkimielisiä sokkotreffejä lennosta, parin löytäneet saavat myös lasin kuplivaa.

Myöhemmässä vaiheessa järjestetään pop up-pikadeitit, joihin voi ilmoittautua ja osallistua paikan päällä.

— Lisäksi jaossa on risteilyjä ja muuta mukavaa, joten kannattaa tulla paikalle ja mielellään ajoissa, Uusiheimala heittää.
Lisätietoja tapahtumasta ja sen aikataulusta myös täällä.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.