Lauantaina Savon radalla pääsee taas lättähatun kyytiin — Asemilla tarjolla ohjelmaa

Tänä vuonna Savon radan päivässä uutta on pysähdys Vuolingossa.

Taru Hokkanen

Lättähattukyyti juhlistaa Savon radan päivää lauantaina 7. lokakuuta. Kuva Kalvitsan asemalta vuoden 2014 tapahtumasta.
Lättähattukyyti juhlistaa Savon radan päivää lauantaina 7. lokakuuta. Kuva Kalvitsan asemalta vuoden 2014 tapahtumasta.

Savon radan päivää vietetään lauantaina 7. lokakuuta. Ohjelmaa on tarjolla yksityisomistuksessa olevilla Haukivuoren, Kalvitsan, Hiirolan, Vuolingon ja Otavan asemilla.

Maksuttomissa asematapahtumissa on tarjolla musiikkiesityksiä, taidetta, saunomista (Kalvitsa) ja kahvilapalveluja. Haukivuoren odotushuoneessa on esillä pienoisrautatie ja esiintymässä Savolaisen osakunnan laulajat klo 13.15. Kalvitsassa on takakonttikirppis ja Otavassa rompetori. Hiirolassa on taide- ja käsityömyyntiä.


Mikkelin mobilistien autot vierailevat tapahtumissa, autokulkue lähtee Otavan asemalta kello 11.


Lättähattu ajaa asemien välillä kaksi edestakaista vuoroa.

Syksyn uutuus on pysähdys Vuolingossa, jossa on aseman historiasta ja käytöstä kertova näyttely sekä Tupu Mennun tekstiilien esittelyä. Junaan pääsee kyytiin myös Kantalasta.


Mikkelissä juna pysähtyy parin minuutin ajaksi klo 10.17, 11.39, 15.08 ja 15.58.

Savon radan päivä 7.10. Haukivuori klo 12—14.30, Hiirola klo 11—15, Kalvitsa klo 12.30—16.40, Otava klo 10—12 ja Vuolinko klo 10—12.