Katso kuva: Kalifornian savupilvi tallentui Hannu Hynnisen kameraan Mikkelissä

Hannu Hynninen kuvasi punertavan auringonlaskun kotonaan Pitkäjärvellä. Savupilvi lipui Suomen yli maanantaina.

Hannu Hynninen

Pitkäjärvi, Mikkeli 21.9.2020.
Pitkäjärvi, Mikkeli 21.9.2020.

Yhdysvaltain länsirannikon maastopalojen savupilvi oli suurimmillaan Suomen ilmatilassa maanantaina. Mikkeliläinen Hannu Hynninen onnistui nappaamaan kuvan ilmiöstä kotipihallaan Pitkäjärvellä.

– Vaimon kanssa katsoimme uutista aiheesta ja pohdimme, voisiko se savupilvi näkyä Mikkelissä, kun on niin pilvinen päivä. Vaimo sen sitten huomasi vähän ennen seitsemää, että puitten välistä näkyy punertavanoranssi auringonlasku.

Matkaa Kaliforniasta Suomeen pienhiukkasista koostuva savupilvi on ehtinyt tehdä noin viikon verran. Se kulkeutui meille suihkuvirtausten kylkiäisenä useamman kilometrin korkeudella. Savupilvi kulki niin korkealla, etteivät savuhiukkaset ole päässeet vaikuttamaan ilmanlaatuun.

Edellisen kerran Pohjois-Amerikan maastopaloista kulkeutui savua Suomen ylle kesäkuussa 2019. Yhdysvalloissa maastopaloja syttyy vuosittain, mutta tänä vuonna ne ovat olleet poikkeuksellisen voimakkaita. Vuotta 2020 pidetään maastopalojen osalta historian pahimpana Kalifornian historiassa.

Itä-Suomessa tutumpaa on itärajan takaa Venäjältä kulkeutuva maastopalojen savu. Kymmenen vuotta sitten savua kulkeutui idästä niin paljon, että se heikensi ilmanlaatua Itä-Suomessa merkittävästi.