Kuljettaja väisti hirveä, henkilöauto suistui katolleen ojaan Kangasniementiellä Pieksämäellä

Lievästi loukkaantunut kuljettaja pääsi omin voimin autosta ulos.

Onni Ojala

Pelastuslaitos sai tehtävän Kangasniementielle torstaiaamuna noin vartin yli kuusi.
Pelastuslaitos sai tehtävän Kangasniementielle torstaiaamuna noin vartin yli kuusi.

Henkilöauto suistui katolleen ojaan sen kuljettajan väistettyä tiellä ollutta hirveä torstaiaamuna Pieksämäellä Kangasniementiellä.

Lievästi loukkaantunut kuljettaja pääsi omin voimin autosta ulos, kertoo Etelä-Savon pelastuslaitos. Autossa ei ollut muita ihmisiä.

Hirvi jatkoi matkaansa vahingoittumattomana.

Onnettomuus sattui aamukuuden jälkeen noin kolme ja puoli kilometriä Pieksämäeltä Kangasniemen suuntaan.

Paikalle saapunut pelastuslaitos teki auton virrattomaksi ja käänsi sen pyörilleen.

Uusimmat uutiset